Kahviaddikti

Herätyskello soi ja uni roikkuu pyjaman helmassa vielä aamutoimia suorittaessani. Ensin kuulen tutun pulputtavan ropinan ja pian joka aamuinen ihana kahvin tuoksu leijailee keittiössä. Aamupala, sanomalehti ja pari kuppia tuoretta kahvia - minä olen hereillä ja valmis uuteen päivään.

Taisin olla noin kymmenvuotias kun pääsin kahvittelun makuun. Ihan alkuun maistoin kahvia, jossa oli sekä sokeria että maitoa, mutta huomasin pian, että kahvi on parasta ilman makeutusta. En tiedä, pidinkö heti kahvin mausta oikeasti vai joinko sitä vaan saadakseni ison tytön statuksen. Äkkiä olin kuitenkin koukussa. Peruskouluikäisenä pärjäsin parilla kupilla kahvia päivässä, mutta lukiossa kahvittelu pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Välitunneilla ja hyppytunneilla piti aina päästä kahville. Iltaisin kahviteltiin kavereiden kanssa huoltoasemilla korttelirallin ohessa. Kahvi oli edullista ja piristävää. Sitä jaksoi valvoa pitkään ja silti herätä kahdeksaksi kouluun. 

Ensimmäisen kerran koin vieroitusoireita kahvista viettäessäni vuoden ulkomailla. Kahvi siellä ei maistunut hyvältä ja join sitä harvoin. Äidin lähettämät Juhla Mokka paketit hupenivat nopeasti, en ollut ainoa joka osasi arvostaa hyvää kahvia enkä kyennyt kieltämään muilta sen juomista. Kahvin puutetta korvasin kolajuomalla, tosin opin juomaa kaloritonta ja kofeiinitonta kolaa, mikä lienee melko arvelluttavaa lisäainemyrkkyä. 

Olen todistanut sekä itselleni että muille, että pystyn elämään ilman kahvia. Olin useamman kuukauden ilman kahvia ja alun päänsärkyjen jälkeen tulin ihan loistavasti toimeen ilman kahvia. Kahvin tuoksua oli vaikeampi kestää kuin juomattomuutta. Muutaman kuivan kuukauden jälkeen aloin jälleen leikkiä kahvilla. Aluksi join kupin tai kaksi viikossa, kenties jotakin erikoiskahvia kahvilassa, sitten siirryin iltakahviin, pian join jo töissä tauoilla kahvia ja nyt aamuteekin on vaihtunut kahviksi. Pakko kai se on myöntää, olen kahviaddikti.

Viikonloppuaamuisin on ihana nauttia kahvia, lukea rauhassa lehti ja herätä hitaasti päivään. Ulkomaan matkalta palatessa se ensimmäinen kuppi "kunnon" kahvia maistuu taivaalliselta. Myös erikoiskahveilla eritoten latella on oma paikkansa minun sydämessäni, harmi vaan, että oman espressokeittimeni olen piilottanut keittiön syövereihin. En uskalla sitä käyttää, koska siinä jokin suodatin on tukkeessa ja sen myötä keitin possauttaa kahvijauheen ympäri keittiötä muutaman barin paineella. 

Parhaalta kahvi maistuu ulkona luonnossa, nuotiolla keitetyn pannukahvin haistaa jo pitkän matkan päästä. Ei maistu pahalta termoskannukahvikaan kannonnokassa nautittuna. En ole mikään erityinen luontoihminen, mutta pitäisi varmaan useammin retkeillä metsässä jo pelkästään hyvien kahvihetkien vuoksi.