Harmittaa kun ihana aurinkoinen ja lämmin kesä on takana. Edessä on työntäyteinen syksy. Sataa ja tuulee, pian on pimeääkin. Ainakin minulla sää vaikuttaa kummasti myös mielialaan. Ruikutan jonkin verran aina, mutta ankealla säällä minä ainakin turhaudun, kiukustun ja ahdistun huomattavasti helpommin kuin auringonpaisteessa. Stressi vaanii jokaisen nurkan takana ja ketutuskynnys alkaa näyttämään alamäeltä.Ajattelin tänä syksynä suorittaa poikkitieteellisen sekoilevan testin. Olen päättänyt olla ahdistumatta mistään. Olen päättänyt olla yltiöpositiivinen ja hyväntuulinen. Siis aina. Tai siis aina hereillä ollessani. En kiukustu, en stressaannu enkä edes itsekseni juputa. Jos, tai siis kun, tai siis aina kun tulee kökköä vastaan, iloitsen saamistani haasteista. Pääsen näyttämään miten loistavasti selviydyn milloin mistäkin tilanteesta.
Aion olla niin aurinkoinen, iloinen ja hyväntuulinen, että synkimpiä aikalaisiani alkaa oksettaa. Juuri se hahmo, jonka lääkityksen kaikki haluaisivat joko kopioida tai tuhota. Suunnittelen, että kehun kaikkia ihmisiä sekä päin naamaa että niiden selän takana. Halailen paljon ja teen hassuja juttuja vaan ilahduttaakseni muita ihmisiä. Yritän myös saada muita mukaan hörhöilemään ja kikattelemaan.
Olen suunnittelut myös, että yritän olla myös itselleni ihana. En puhu pääni sisällä rumasti itselleni. En siis sano itseäni tyhmäksi, laiskaksi, lihavaksi enkä rumaksikaan. Etsin itsestäni positiivisia puolia ja korostan niitä. Alleviivaan sitä, miten ihanan aurinkoisen ihanan positiivinen olen. Palkitsen ja hemmottelen myös itseäni.
