Isä

Olin isän tyttö. Aina.

Murrosikäisenä salamoi ja kipinöi, ehkä osin samankaltaisuuksiemme vuoksi, mutta ehkä myös siksi, että isälle oli kenties vaikeaa nähdä pikkutyttönsä kasvavan isoksi. En tiedä.

Kun halusin lähteä vaihto-oppilaaksi, isä päästi minut matkaan itkien "eihän lapsia tehdä siksi, että ne lähtevät pois." Eiväthän lapset lähde vaan aikuiseksi kasvaneet lapset. Palasin kuitenkin. Olemme kai aina vanhemmmillemme lapsia. Niin olen päättänyt omien murujenikin kanssa, ihan sama kuinka isoiksi kasvavat, minun vauvojani ovat aina.

Ei isäni ollut täydellinen ihminen. Kukapa olisi? Eikä hän päiväkirjojeni mukaan aina ollut edes täydellinen isäkään. Hieno ihminen hän oli silti. Hienointa hänessä oli hänen sydämensä. Isä oli hyvä ihminen. Rehellinen ja aito. En koskaan ajatellut, että isä olisi vetänyt mitään roolia tai yrittänyt olla jotakin muuta mitä oli. Hän oli aina oma itsensä, hyvässä ja pahassakin.

Pahaa hänessä oli vähän. Enemmänkin kyseessä oli kiivas temperamentti ja äkkipikaisuus. Tiedän asian, koska mainitut ominaisuudet ovat geeneissä siirtyneet minullekin. Juttuja olen toki kuullut isäni nuoruuden toilailuista, mutta toisaalta kukapa ei nuorena olisi jotakin hullua ja typerääkin tehnyt. Mitä enemmän ikää hänelle tuli, sitä leppoisampi hän oli.

Isäni oli ahkera. Jossain välissä hän sai lisänimen Höyry-Paappa. Silloin hän ei ollut vielä lähelläkään papaksi tulemista, vaan nimi Paappa juonsi juurensa hänen tavastaan kehoittaa laittamaan asioita: "Paappa tämä sinne".  Isäni kuului sataprosenttisesti on/off -ihmisiin. Aina täysillä kunnes homma tuli hoidettua tai totaali väsymys iski. Niin hän eli elämänsäkin, niin täysillä kuin pystyi, ihan loppuun asti. Eniten lopun sairastelussa häntä ahdistikin juuri se, kun ei voinut mitään tehdä. Elämän päiviä olisi jopa saattanut olla enemmän ellei hän viimeiseen asti olisi uhmannut kaikkia käskyjä ottaa "rauhallisesti."

Isä myös rakasti täysillä ja ehdoitta. Todella harvoin hän edes puhui kenestäkään ihmisestä mitään pahaa, pikemminkin vain ohitti ne ihmiset, joista ei pitänyt. Hän pyrki näkemään aina se positiivisen puolen ihmisissä sekä asioissa. Onneksi myös tämän piirteen olen häneltä perinnyt. Isälläni oli suuri sydän. Isän herkkyyden olen perinyt myös. Ne tuhannet kerrat kun yhdessä katselimme televisiota ja väistelimme toistemme katsetta, koska molemmilla oli tippa silmässä. Pelin henki oli, että yritti pidätellä kunnes toinen ei enää pystynyt ja sitten pystyi laittamaan omat kyyneleensä toisen "no kun sie aloitit" - piikkiin.

Rakas isä oli ihana pappa. Ja niin helposti kiedottavissa pikkurillin ympärille. Pappana hänessä ei ollut ripaustakaan siitä vähän ankarasta isästä. Lapsenlapsilleen hän salli paljon enemmän.

Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä kun isä lähti jonnekin parempaan paikkaan. Enää en ajattele häntä ihan joka päivä, mutta ainakin joka toinen päivä. Joskus suru tulee vielä ihan yllättäen, mietin jotakin asiaa jonka haluaisin kertoa isälle, tai kuulen hyvän vitsin ja tiedän, että isä tykkäisi siitä. Joskus vain haistan tuoksun tai näen isän näköisen ihmisen ja sydän hypähtää. Luulen, että isä on lähellä vaikken häntä nää. Sydämessäni hän on aina.

Äidillisiä ohjeita

Kun esikoinen alkaa lähestyä täysi-ikäisyyttä, niin jotenkin tulee sellainen olo, että haluaisi varmistua siitä, että hänellä olisi kaikki tarpeellinen äidiltä omaksuttava tietous hallinnassaan. Miten sitä ikinä voisi kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman tiedon siirtää lapselleen ilman, että on hössöttävä tai yli-huolehtiva. Pitääkö vaan luottaa siihen, että lapsi kysyy äidiltä kun tulee tiukka paikka? Vai onko se nykyään vain KVG-linjausta? Ainakin vielä tuntuu ihanalta, kun kotona asuva nuori kääntyy joskus hassuiltakin kuulostavissa ongelmissaan äidin puoleen. Ja kummasti sitä, itsekin vielä ihan säännöllisesti kysyn äidiltä asioita, keneltä sitten?

Mitä jos en itse olisikaan neuvomassa lapsiani kun he aloittelevat omaa elämäänsä? Voisinko mitenkään kirjoittaa edes sataa parasta neuvoa heille perinnöksi? Tai edes kymmentä? Enkä nyt ajattele mitään sellaisia elämää suurempia vaikeatajuisia ihmissuhde- tai elämäntaito-ohjeita, vaan ihan niitä käytännön vinkkejä ja ohjeita.

Niinpä ajattelin, että jos edes muutaman omalta äidiltä tai oman kantapään kautta opitun kikkakolmosen kirjaisin ylös. Saattaisipa siitä hyötyä omien tyttärieni lisäksi muidenkin äitien tyttäret ja pojat.

Toivottavasti tämä ei nyt ala kuulostamaan ihan niksi-Pirkalta. 


Ihmesienet ovat todellakin ihmesieniä! Ihmesieni, se valkoinen neliskanttinen noin euron hintainen kapistus, pyyhkii pois lähes kaikki epämääräiset tahrat ja kiillottaa hanat sekä altaat. Ihmesieni pelastaa tussilla "koristellut" parketit ja punaviinillä marinoidut kaakelit. 

Suola auttaa lihaskramppeihin. On tärkeää juoda tarpeeksi ja syödä monipuolisesti. Kun yöllä herää siihen, että pohjeesta, jalkapohjasta tai reidestä "vetää suonta", imeskele meri- tai ruususuolarae, laita jalkaasi villasukka ja kävele vähän. Auttaa ihan varmasti minuuteissa.

Kylmäpakkaus pyyheeseen käärittynä (lumi tai pakastevihannespussit toimivat myös loistavasti) auttaa parhaiten nenäverenvuotoon. Tämän omat tyttäret jo osaavatkin!

Jos joutuu pakkaamaan ostokset kaupan muovikasseihin ja pakkaa ne sitten auton takakonttiin, pussin suut kannattaa laittaa yksinkertaiseen solmuun (ei umpisolmuun). Silloin täyteen pakatun muovikassin sisältö kestää pienen huojumisen ilman, että ostokset leviävät pitkin auton takalaaria.

Jos kynsilakan poistoaine on loppu ja kynsilakka kaipaa poistamista, levitä ohut kerros kynsilakkaa kynnelle ja pyyhi se muutaman sekuntin kuluttua pois. Uusi kynsilakka vie mennessään myös vanhaa.

Hammastahnalla voi kiillottaa hopeaa. Ruokasoodalla voi harjata hampaista tummentumia. Ruokasoodalla saa myös kaikenlaisia pahoja hajuja pois. Esimerkiksi hikisiin lenkkitossuihin ripoteltu ruokasooda poistaa hienhajun (no ehkei ihan kokonaan). Antaa jauheen muhia siellä vaikkapa vuorokauden ja imuroi sitten pois. Kerran lapsi oksensi kangas sohvalle ja ostin vaikka minkälaisia pesuaineita ja hajusteita, mutta sohva haisi aina vaan oksennukselle. Tein ruokasoodasta ja vedestä tahnan ja hankasin sillä sohvaa  - voilá haju katosi. Ruokasoodalla voi hangata myös hampaita - tummentumat katoavat hieman (tosin luulen, että tätä hammaslääkärit eivät suosittele).

Kaupasta ei kannata ostaa suihkutettavia yleispesuaineita. Itse ostan yleispesuaine pullon, josta kaadan suihkupullon pohjalle ainetta ja sen laimennan vedellä. Aine on riittoisaa ja toimii, samalla kodin kemikaalikuormitus pysyy kohtuullisena.

Nokkosen polttamaan auttaa jääpala tai hammastahna.