On a Grey December Sunday

 


Muistan kun esikoiseni oli ehkä kolme vuotias ja hän oli hyvin innokas juttelemaan puhelimessa. Elettiin lankapuhelimien aikaa, kiemurainen johto sitoi puhujan laitteeseen. Kuuntelin sivusta kun tyttäreni keskusteli äitini kanssa. Kun muutaman päivän kuulumiset oli vaihdettu ja puheenaiheet vähinivät, mutta into puhua puhelimessa vain kasvoi, alkoi tyttäreni tentata mummoltaan kaikenlaisia asioita. Mikä on lempiruokaasi? Mikä on paras laulu? Molemmat kertoivat omat suosikkinsa. 

 



Tyttäreni tiedusteli äidiltäni tietysti myös hänen lempiväriään. Veikkaisin, että äitini vastasi siihen ikuisen suosikkinsa sinisen. Tyttäreni taisi silloin pitää keltaisesta tai ehkä punaisesta. Tämä asia jäi sivuseikaksi, kun tyttäreni totesi mummolleen: " Äidin lempiväri on musta.". Tiedättekö juuri sellaisella "kuinka kukaan voi pitää mustasta" äänensävyllä. Yhtä pikkuvanhasti tyttäreni jatkoi: "... mutta nyt äidillä on menossa vaaleansininen kausi."

En tiedä olinko maininnut asiasta kenties jollekin ystävälleni ja lapsi oli sen puheestani poiminut, vai oliko hän peräti laittanut merkille, että äiti silloin takertui helposti vaaleansinisiin vaatteisiin, tekstiileihin ja esineisiin. Maalasi seinän vaaleansiniseksi. 

Nyt olen täysin hurmaantunut harmaaseen. Joskin nyt kun elämme tätä ikuisesti kestävää pimeää ja sateista, harmaata syksyä, alan kaivata jo muitakin sävyjä ympärilleni. Sanotaan, että "harmaa ei hurmaa", mutta minut se on vienyt täysin mukanaan. Harmaa rauhoittaa minua. 

Happy

Nukuin yön todella huonosti. Ensin ei uni tullut, vieruskaveri kuorsasi ja minua koski. Nukahdettuani heräilin aina kääntyessäni kipuun ja näin sekavia meluisia unia. Lyhyiksi jääneistä unista heräsin kylmään ja pimeään pakkasaamuun. En jaksanut suihkuun. Kahvia ja kuivashampoota. Auton kuljettajan puolen ovi oli jälleen jäässä. Kiipesin repsikan puolelta avamaan, löin pääni. Kaikki tämä todella kipeän pyrstölihasvamman kanssa, jokainen askel ja liike tuntui siltä, kuin pyrstölihas repeäisi kahtia.

Matkalla oli pimeää ja rekkoja. Tuijottelin pakkasaamun upeaa auringon nousua, toppatakki lämmitti ja pian eivät vastaantulevien autojen valotkaan enää häirinneet. Silmät painuivat hetkeksi kiinni. Unohdin, että ajan autoa! Väsymys kaikkosi hetkessä. Vakionnopeudensäädin pois, vähemmän lämpöä ja enemmän volyymia radioon, josta kajahtikin yksi lempi biiseistäni. Lähtiessä napattu särkylääke alkoi auttamaan, aurinko nousi punaiselle taivaanrannalle ja minä pääsin jälleen ehjänä perille.

Työpäivä sujui mukavasti, työt rullasivat ja kanssaihmiset olivat leppoisasti hyvällä tuulella. Kahvia, suklaata, hyvät eväät ja se flow, jota niin usein saa kaivata. Pientä joulufiilistelyä (luitte oikein!) ja pian olikin aika lähteä kohti kotia. Ulkona jälleen pimeää ja kuin tyhjästä ilmestynyt lumimyräkkä. Kotimatkalla jälleen rekkoja, rekkoja, kuorma-autoja ja rekkoja. Musiikin ja Sisu-pastillien voimalla ajelin kotiin.

Mietin miksi minulla oli niin hyvä mieli ja olo. Pyrstö oli edelleen äärettömän kipeä. Olin väsynyt, ulkona oli pimeää ja pyrytti. Liikenne takkusi ja kotona odotti ilta opiskelutehtävän parissa. Outoa kyllä, minulla  oli hyvä ja rauhallinen mieli, vaikka avaimet päivän kääntämiseen todella ankeaksi ja ikäväksi olivat olleet tänään tyrkyllä useampaankin kertaan.

Ei sillä ole väliä, mistä hyvä tuuli kumpuaa. Hetken pohdittuani päätin vain ja ainoastaan nauttia olostani ja tunteistani. Hyvä mieli on viime aikoina ollut kultaakin kalliimpaa harvinaista herkkua.

Lämmin lohikeitto ja esikoisen onni tilatun vanhojenpäivätanssiaispuvun saapumisesta veivät päivän entistäkin hohdokkaammaksi. Ihan sama miten kauan tätä kestää, juuri nyt olen HAPPY ja aion nauttia jokaisesta sekuntista.

Haluan

Työssä teen itselleni tekemättömien töiden listoja, nimeän niitä "Unfinished business", "To Do List", "Tekemättömät työt" ja tätä rataa. Yritän listojen avulla todistella itselleni, että olen saanut jotakin tehtyä. On ilahduttavaa saada yliviivattua hoidetut työt. Listaaminen auttaa myös muistamista. Joskus jokin ikävämpi tai työläämpi työ tuntuu valitettavasti siirtyvän listalta toiselle. 

Olen ajatellut Kaaoksen Kesyttäjän Annukan inspiroimana perustaa kotiin tehtäväpurkin. Purnukan, jonne kirjoitan lapulle kaikki ne ikuisuusprojektit, jotka kotona siirtyvät ja siirtyvät. Jospa siten saisin hieman arvonnan ilolla huijattua itseni hoitamaan edes muutaman ikävämmän kotihomman. Koska tunnen itseni kovin hyvin, purkin ehdoton sääntö on, että nostettua lappua ei saa laittaa takaisin.

Listan ja purkin lisäksi ajattelin laatia itselleni Haluan -listan. Listan asioista, joita haluan. Tottakai listan pitää olla realistinen, en voi haluta asioita, joita on mahdotonta toteuttaa. Lisäksi ajattelin, että Haluan listan asioilla voisi korrelaatio purkin tehtäviin. Haluan -asiat voisi luokitella vaikkapa kahden tai kolmen hoidetun purkkilapun arvoisiksi.

Hetken asiaa pohdittuani keksin vaikka kuinka monta asiaa tehtäväpurkkiin. Haluan asioiden miettiminen tuntuu vaikeammalta. Lisäsäksi mietin, että miksi minun pitäisi itseäni kiusata kieltämällä itseltäni asioita tai ansaitsemalla "hyvää" tekemällä tylsiä hommia. Ehkä perustan ainoastaan sen tehtäväpurkin ja nautin pelkästään hoidetuista hommista. 

Luin viime kesänä Gregoire Delacourtin kirjan Onnen koukkuja, joka kertoi naisesta, joka voittaa lotossa 18 miljoonan päävoiton. Nainen laatii listoja asioista, joita tarvitsee ja aikoo hankkia. Listan laatiminen on yllättävän vaikeaa. En paljasta enempää, mutta suosittelen kirjaa lämpimästi. 

Jospa haluan listani olisikin ansaitsen lista ja sitä saisi käyttää aina kun haluaa ja voi. Entä jos kaikki haluan listan asiat olisivat asioita, joihin ei tarvita rahaa tai asioita, joita ei voi kaupasta ostaa?