torstai 26. syyskuuta 2013

Listoja II

Pieniä suloisia kosketeltavia asioita top 5

5) kukkaset (erityismaininta kevään ekalle lumen läpi punkevalle)
4) pastellinvärinen tyttö/naissälä aka tilpehööri (kaikki kynttilöistä kynsilakkoihin ja pyyhekumeihin)
3) vauvan vaatteet
2) koiran, kissan ja muutaman muunkin elukan pennut
1) pienet ihmiset (erityisesti nukkuessaan ja erityisesti omat)  

 Erityisvälihuomio: Minulla ei ole vauvakuumetta


Murhasarjan ennalta-arvattavat juonenkäänteet top 5

5) murhaaja ei koskaan ole se ketä ensimmäiseksi epäillään (paitsi ehkä 1/100 tapauksessa)
4) 60% juonista motiivina murhalle on raha tai rakkaus
3) 40% juonista motiivina on sarjamurhaaja (joka lopulta aina mokaa kuitenkin)
2) murhattu ihminen viedään pois murhapaikalta aina ambulanssilla (yleensä valot välkkyy ja sirrakin soi)
1) tutkijanaisella ja tutkijamiehellä on/on ollut/tulee olemaan suhde (paitsi Agatha Christien murhissa)

Sairaalasarjoista opitut asiat top 10

10) Avosydän hierontaa on helppo antaa vaikka hississä. Vähän kuin leipoisit taikinaa.
9) Leikkaukseen valmistuttaessa pitää hinkata käsiä juuriharjalla hirvittävän vihaisesti.
8) Pitää huutaa tosi kovaa "clear" ennen kuin jysäyttää, ei silti haittaa yhtään vaikka joku kuitenkin pitäisi kiinni kädestä tai potilaalla olisi vaatteita päällä, jokaisella kierroksella huudetaan kovempaa.
7) Ensin epäillään todella eksoottisia ja harvaisia sairauksia, lopuksi selviää, että potilaalla onkin vaan tuhkarokko, poskiontelontulehdus tai virtsatieinfektio (tosin tosi pahaksi äitynyt).
6) Vain joka sadas potilas kuolee, lääkärit sen sijaan kuolevat lento-onnettomuuksissa tai hullujen hyökätessa sairaalaan ja erityisesti pelastaessaan potilaita rotkoon vierineestä linja-autosta.
5) Jos lääkärit sairastuvat itse se on aina todella vakavaa, ellei kyse ole ihan päähenkilöstä niin kuolevaisuus on 100%. Jos lääkäri tai hoitsu tulee raskaaksi mikään ei suju normaalisti.
4) Lääkärit ja hoitajat seurustelevat vain lääkäreiden ja hoitajien kanssa, todella harvoin kyseeseen voi tulla myös poliisi, palomies tai sairaankuljettaja.
3) Potilas saa komplikaatioita tai kohtauksia aina juuri kun huoneessa on joku.
2) Harjoittelijat joutuvat aina intuboimaan ja yleensä aina epäonnistuvat ekalla kerralla.
1) Lääkäreiden päivystyshuoneet ja sairalaan varastot on tarkoitettu seksinharjoittamiseen.

Tästähän olisi kevyesti tullut top 100 lista :)











tiistai 24. syyskuuta 2013

Penni vai sentti

En pysty sanomaan "sentti ajatuksistasi". Sentti on senttimetri eikä toimi kaltaisellani markka-ajan lapsella kuten sen pitäisi. Ajatuksissani ajattelen rahasentit kirjoitettavaksi c-kirjaimella, mikä taas juontaa juurensa Amerikan vuodelta. Niin vanha en ole, että kertoisin kuudella ostoksiani, varsinkaan nyt kun todellisesti pitäisi varmaan kertoa neljällä. Joskus arjen ankeudessa tosin mietin pankkitilini loppusummaa markkoina, koska siitä tulee jotenkin varakkaampi olo. 
Kuva: cartinafinland.fi


Raha on kumma juttu. Siitä ei vaan yleensä ihan hirmuisesti puhuta, sen puutteesta kyllä. Joskus tuntuu, että sukulaiset ja ystävät tietävät toisistaan todella intiimejäkin asioita, mutta pankkitilin saldo on asia, josta ei vaan puhuta.  Arvuutellaan, kellä on ja kellä ei. Aina se ei näy päälle päin. On ihmisiä, jotka antavat itsestään äveriään kuvan, todellisuudessa heidän varallisuutensa on miljoonia miinuksella. Heillä saattaa olla hallussaan omaisuutta, joka tosi paikan tullen pitäisi muuttaa rahaksi ja sitten oltaisiinkin ihan yhtä p.a.kuin me muutkin. Toisena ääripäänä ovat ne Roope Ankat, jotka tykkäävät rahasta ihanina seteleinä ja kolikoina, tai numerosarjoina tilillä. He elelevät usein suhteellisen vaatimattomasti, jopa kituuttaen. Kun kutsu ajasta iäisyyteen saapuu, siirtyy omaisuus jälkipolvien hassattavaksi tai pahimassa tapauksessa valtio hassaa sen omaisuuden. Kumpi lienee pahempi?

Rahasta ei puhuta myöskään ansaintamielessä lähimpien kanssa. Verotietoja ei kukaan mukamas lue, mutta kummasti tiedetään ketkä ovat listojen kärjessä. Rahattomuudesta voi puhua, tai pikemminkin narista ja voivotella, mutta harvoin kuulee kahvipöytäkeskusteluissa puhuttavan palkankorotuksista, bonuksista tai perinnöistä. Niistä ollaan hissukseen, ehkä omalle ruokakunnalle tarjotaan päivällinen ravintolassa tai kaverille drinksu baarissa. Työpaikoilla yhteisöllä on mielikuva siitä kuka porukasta saa eniten ja kuka vähiten (palkkaa), todellisuus on joskus kuitenkin yllättävää. On ikävää, että naiset edelleen ansaitsevat samasta työstä, jopa vaikeammasta tai työläämmästä työstä, keskivertomiestä vähemmän. En lähde tässä nyt sivujuonteisiin vanhempainvapaan tai kotihoidontuen maailmaan, mutta niin kauan kunnes miehet alkavat kaljamasun tilalla kantaa vauvoja ja puskevat niitä itsestään ulos, naiset häviävät tälläkin rintamalla - ainakin rahataloudellisesti. 

Raha ei tee onnelliseksi, tai näin väitetään. En pysty ottamaan kantaa, koska en ole sellaista hetkeä vielä kokenut, etteikö pieni extra olisi tarpeen. Erään ennustajan mukaan en koskaan tule sellaista kokemaankaan. Toisaalta en ole opiskeluaikojeni jälkeen joutunut kituuttamaankaan. Sen verran ikävää se kituuttaminen ja toisen armeliaisuuden varassa eläminen oli, että opiskelut jäivät lyhyiksi. Rahaa teki mieli. Rahalla on rauhoittava vaikutus. Sukanvarteen tungettu tuo valheellisen turvallisuuden tunteen. Pahanpäivän varalla ei ole merkitystä kun asiat oikeasti menevät pieleen. Lause "se on vain rahaa" - ei toimikaan aina. Aina ei voi rahalla korvata, paikata tai kuitata. 

Ehkä senkin vuoksi haluan edelleen sanoa "penni ajatuksistasi", koska ajatusten jakaminen on paljon arvokkaampaa kuin mitä rahalla voi koskaan saada.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Stunthommia

Time flies
Opiskeluni käynnistyi. Opiskelen pääsääntöisesti omatoimisesti eli luen kurssikirjoja, joista sitten laadin tehtäviä, esseitä ja käyn tenteissä. Yhteen kurssiin sisältyy noin 3-5 tuntia verkkoluentoja. Kaikki muu jää itselle. Jostain syystä joukkoviestinnän tutkimus ei nyt vielä ole minua imaissut mukaansa, en ole löytänyt vielä flowta siihen suuntaan.

Yhtä kurssikirjaa kuljetan päivittäin mukanani töihin, tarkoituksena olisi tauoilla ja luppohetkillä lukea sitä. Opiskelu on työnantajani tukemaa ja minulla on lupa käyttää jopa työaikaa opiskeluun muiden töiden salliessa. Kyseinen kirja on saanut matkustaa jo tuhansia kilometrejä, mutta johdantoa pidemmälle en ole päässyt. Töissä on ollut kiirettä, kaikki ikuisuus projektit ovat yllättäen muuttuneet todella mielenkiintoisiksi.

Kurssiin kuuluu kolme kirjaa, joiden perusteella kirjoitetaan essee. Tänä viikonloppuna piti hoitamani ainakin yksi kirjoista. Sen sijaan olen tehnyt pihatöitä, haravoinut, lenkkeillyt, tehnyt kasvohoidon, siivonnut, käynyt salilla, lakannut kynsiä, katsellut elokuvia ja tietysti nököttänyt tietokoneella. Nytkin on pakko kirjoittaa blogia, ihan pakko.

Keksin kummasti stunttehtäviä kun jokin epämieluisa asia odottaa pois hoitamista. Toisaalta hieman mukavammat, mutta silti ikävät hommat hoituvat vielä ikävämmän asian painaessa päälle. En oikein osaa olla harmistunut koska kotonakin moni ikuisuus projekti on tullut tänä viikonloppuna hoidettua. Kalmanrajan lähestyessä iskee paniikki, joka toivottavasti saa vipinää töppösiin ja minut hylkämään stunthommat. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rintafileitä rintsikoihin

Miksi naisten urheilurintaliiveissä on heijastimet? Ainakaan Suomessa ei sellaisille ole käyttöä, silloin kun täällä on niin kuuma, että voisi kuvitella juoksevansa pelkissä toppimaisissa rintaliiveissä, ovat yötkin valoisia. Lisäksi on todennäköistä, että korkeintaan kaksi sadasta naisesta lähtee juoksemaan pelkissä rintsikoissa. Nämä kaksi voivat mielestäni laittaa vaikka joulukuusen valot omaan rintavarustukseensa ja meidän muiden kalliit urheilurintsikat voitaisiin valmistaa ilman niitä heijastimia ehkä hitusen edullisemmin.

Miksi niissä kalliissa urheiluliiveissä on toppauksia? Onko tarpeen urheillessakin näyttää rintavammalta kuin on? En muutenkaan ymmärrä niitä toppauksia, nehän ovat ihan huijausta. Ihan sama kuin miehet laittaisivat paidan, jossa olisi hauiksen kohdalla toppaukset. Käsittämätöntä, mutta nyt on rintaliivien lisäksi saatavilla myös pakaratopattuja alushousuja. Kun minä urheilen, minä hikoilen. En osaa kuvitellakaan, miten ikävältä urheilurintsikoiden toppaukset tuntuisivat imettyään sitä hikeä. Jos olisi sellaiset topatut alushousut niin salin penkkiin jäisi pienien hikiläiskien sijasta lammikko. 

Ainahan ihmiset ovat keksineet hölmöjä muotijuttuja ja varmasti niitä keksitään jatkossakin. Ranskan hovissa valtavat perukit ja puuterit kätkivät alleen likaa ja historian opettajaani lainatakseni kaikkia oravia pienempiä eläimiä. Voin vain kuvitella millaista löyhkää ne upeat viuhkat levittivät kun ihmiset niinä aikoina peseytyivät äärimmäisen harvoin. 

On tietysti hienoa, että nyt rintojen ja pyllyjen pitää olla isoja. Onhan se huomattavasti terveempää kuin vielä muutama vuosi sitten kaikkien naisten piti näyttää narkkarihuorilta, kalpeilta ja laihoilta anorektikoilta (hmm, taitaahan se catwalkeilla olla edelleen muotia). Mutta on älytöntä, että muodokkaidenkin naisten oletetaan olevan edellä mainittuja kehon osia lukuunottamatta pieniä ja siroja. Harvalla todella laihalla naisella on aidosti isot rinnat tai pinkeän pulleat pakarat, valitettavasti ne kilot tuppaavat asettumaan epätasaisemmin. Siksi kai naiset hankkivat silikooneja ja peppuliftejä. Tai ainakin ostavat niitä topattuja push-up liivejä ja pöksyjä. 

Nyt on aivan hyväksyttävää, että naisella on hiuslisäkkeitä, oma hiusväri on muisto vain. On suihku- tai purkkirusketus, ripsipidennykset, huulissa botoxia, silikonia ja rasvaimua. Kynnet on rakennettu geelistä, hampaat valkaistu ja kaikki mahdolliset karvat hävitetty tavalla tai toisella.  Ei, en tuomitse ketään. Itsekin olen sortunut kokeilemaan kaikenlaista. Joskus vaan mietin, että miksi me naiset teemme kaikkea niin älytöntä? Me älykkäät ja hyvinkoulutetut naiset kulutamme järkyttäviä summia ulkonäköämme parantaaksemme. Toiset naiset ja suurin osa miehistäkin tajuaa kyllä, että kenelläkään ei oikeasti ole 15 millisiä ripsiä tai kenenkään hiukset eivät kasva 20 senttiä yhdessä yössä. Miehet eivät ikinä kulkisi missään tekoviiksissä tai tekorintakarvoissa. Tupeillekin naureskellaan, mutta naisten lisäkkeet niitä topattuja rintsikoita myöten ovat kaikkien mielestä ihan normaaleja, ne broilerin rintafileetkin. Vai ovatko?

perjantai 13. syyskuuta 2013

10 000 kävijää

Julkaisin Mielikuvitusta blogini ensimmäisen tekstin reilu vuosi sitten. Blogitekstejä on kertynyt nyt 104 ja tänään blogissani vieraili 10 000. kävijä WuHuu! Kiitos teille kaikille! 10 000 kävijää reilussa vuodessa on vähän jos verrataan johonkin sisustus-, muoti- tai lifestyleblogiin, mutta kun kyseessä on pelkkiä omia höpinöitäni sisältävä blogi on määrä ihan huikea!

Alunperin blogista ei pitänyt tulla laisinkaan päiväkirjamainen, mutta näin jälkikäteen huomaan jakaneeni paljon omia ajatuksiani ja tuntojani lukijoideni kanssa. Usein juuri näistä kirjoituksista olen saanut eniten kaipaamaani palautetta. Joskus on kuitenkin ollut hassua vastailla kysymyksiin keksittyjen tarinoideni osalta, kun fakta ja fiktio sekottuvat suloisesti. "Ei, en ole ikinä kokenut parisuhdeväkivaltaa" tai "ei, en ole jäänyt auton alle", "ei, minua ei ole yritetty raiskata".

Seuraan blogini tilastoja sekä bloggerin omalla tilastoinnilla, Google analytics -palvelussa sekä pieneltä osin blogilistan kautta. Ajattelin nyt hieman jakaa tilastoja, minusta niitä on ainakin hauska tutkia.

Blogilista -palvelussa on listattuna hieman yli 53 000 blogia. Blogillani on siellä kokonainen yksi seuraaja, mutta katselijoiden määrä on noin 160 viikkokatselijan tietämillä. Sijoitus suosituimmat blogit listalla on 3950 tietämillä, mikä on todella hyvin sillä seuraajien puutteen vuoksi blogin kuumuusaste on vain 0,5. Jos siis haluatte kuumentaa sijoitustani listalla voitte ryhtyä seuraajiksi klikkaamalla blogin etusivulla seuraa blogilistalla - kuvaketta!

Sitten varsinaisiin tilastoihin; kävijöitä on ympäri maapallon, osa katseluista lienee random selailun tai hakukoneiden sekoilun tulosta, mutta joukossa lienee ulkomailla asuvien suomalaisten visiittejä.


10 MAATA JOISTA ENITEN KÄVIJÖITÄ
1) Suomi (yllättävää!)
2) Yhdysvallat
3) Venäjä
4) Saksa
5) Britannia
6) Ranska
7) Ukraina
8) Kiina (Sanna vaan 19 käyntiä!!)
9) Alankomaat
10) Etelä-Korea (ei sentään Pohjois-Korea, sitä ois voinnu jo pelästyä - huh)


10 eniten käytettyä HAKUSANAA joilla on tultu blogiini, käänteisessä järjestyksessä
10) marika hirvi blogi
9) kymmenottelu
8) mielihuvitus
7) jännitystä elämään
6) rakkaus (mun suosikki!)
5) marika hirvi
4) mielihuvitusta.blogspot.com
3) kiitospäivä
2) mielihuvitusta
1) joulusatu 

Näiden hakusanojen kanssa on välillä todella hauskaa, mutta ne hauskimmat häviävät arkistojen uumeniin. Piiskaaminen kaikissa eri muodoissaan nousee viikoittain listalle. Näin jälkikäteen harmittaa kun en niitä ole kirjannut muistiin, lupaan jatkossa tehdä niin.

Mutta sitten siihen mitä kaikkein eniten odotitte. Sinänsä epäreilua uusimpia kirjoituksiani ajatellen, että nuo vanhemmat ovat ehtineet kauemmin kerätä satunnaisia kävijöitä, mutta mutta

10 eniten LUETTUA kirjoitusta, jälleen käänteisessä järjestyksessä
10) Parisuhteen kymmenottelu 

9) Kun rakkaus ei riitä 
8) Jännitystä elämään 
7) Siivet 
6) Miesten kotikutsut 
5) Kokovartalohelle 
4) Mainoskakkaa 
3) Joulusatu 
2) Tilinpäätös 
1) Lorem Ipsum

Listalta uupuu muutama henkilökohtainen suosikkini niistä voisin mainita vaikka seuraavat kolme:
Jumppaaja, Naapurin Anna ja Ohituksia.

Jokainen bloggaaja toivoisi kovasti kommentteja herutettuaan omaa sydänvertaan teksteihin. Kommentteja on ihana saada Facebookissa, mutta tietysti niitä kaipaisi myös itse blogiin. Eniten kommentteja ovat saaneet Siivet, Sellaisena aamuna, Kokovartalohelle, Liitulakuihminen ja Kohtaaminen.

Kommenttien ja palautteen lisäksi toivon tietysti, että mikäli pidät jostakin tekstistäni, niin jaa se ihmeessä!
Erityisesti minua tietysti myös ilahduttaisi uudet ideat ja aiheet. 

Kiitoksia kaikille lukijoilleni!

Kuulisin mielelläni mikä on sinun suosikki tekstisi?

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Minun jalat

Tämä on kuulemma nyt muodikasta. Olen siis jälleen ollut trendissä tietämättäni.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Pinnallista asiaa

Alku kesästä pohdin blogissani kokovartalohelle meidän suomalaisten hellepukeutumista, perustelin sen olevan meille erityisen vaikeaa, koska hellepäiviä on niin vähän tai ei laisinkaan. Otin kantaa mielestäni liian paljastavaan pukeutumiseen ja erityisesti kahden tytön äitinä olin huolissani nuorten naisten pikkuruisista vaatteista, jotka paljastavat usein liikaa. Anonyymi kommentoi minua keskenkasvuiseksi ja pinnalliseksi ihmiseksi. 

Nyt kesän ajan kommenttia makusteltuani, olen miettinyt, mikä on pinnallista ja mikä tärkeää, syvällistä. Onko keskenkasvuista, jos ihminen pohtii miten pukeutuu asiallisesti ja tilaanteen vaatimalla tavalla? Vai onko se pinnallista? Mielestäni on ajattelematonta ja kypsymätöntä pukeutua vaikkapa liian paljastaviin tai tilanteeseen sopimattomiin vaatteisiin. Arkipäivän tilanteissa valtaosa ihmisistä hallitsee pukeutumisen, varmasti 98% kaikista ihmisistä voidaan luokitella normaaliksi. Tämä enemmistö sisältää silti hyvin paljon persoonallisuutta ja erilaisuuttakin. Juhla- ja erikoistilanteet (joiksi helle Suomessa voidaan luokitella) ovat paljon vaikeampia. Virallisten juhlakutsujen pukukoodeineen pitäisi olla helppoja. Silti presidenttiä kättelee Itsenäisyyspäivän vastaanotolla aina joukko koodista viisveisaavia vieraita. Kun kutsussa ei ole pukukoodia, kuten harvoissa perhejuhlien kutsuissa on, pukeutumiskysymys on vaikea. Sitä vaikeammaksi pukeutuminen muodostuu, mitä vieraampia ovat juhlien järjestäjät. Oman suvun juhlista on kokemusta, mutta työkaverin tai koulukaverin häihin on jo vaikeampi valmistautua. Toisen mielestä vaikkapa ristiäisiin voi puketua farkkuihin ja toisen mielestä se on loukkaavaa. Kun pukeutumista miettii ja on epävarmoilla vesillä, ei mielestäni ole ollenkaan tyhmää kysyä kutsun esittäjältä, miten juhlaan tulisi pukeutua. Jos kysyminen on mahdotonta ja pukeutumisessa pitä arpoa suuntaa, itse pukeutuisin mieluummin hieman liian juhlavasti kuin liian arkisesti.

Uskon, että Anonyymi-kommentoija piti minua pinnallisena, koska on olemassa ihmisiä, joiden mielestä on aivan sama miten pukeutuu. Heille vaatetus on täysin yhdentekevää. Kommentista tuli myös vahvasti esille käytännöllisyys. Olen nainen ja rakastan vaatteita. Ymmärrän, ettei kaikilla ole samanlaista intohimoa vaatteita kohtaan. Silti käytännöllisyys ei mielestäni sulje pois toimivuutta, laatua tai kauneutta. Esimerkiksi urheiluvaatteista maksan mielelläni paljon kolmesta syystä; ensinnäkin laadukas urheiluvaate kestää käyttöä ja pesua edullista tai alunperin urheilukäyttöön suunnittelematonta vaatetta paremmin. Laadukas urheiluvaate on usein myös teknisesti toimivampi ja tekee urheilusta mielekkäämpää, turvallisempaa ja helpompaa. Kolmantena kriteerinä pidän vaatteet ulkonäön antamaa lisäintoa, uusi ja mielekäs urheiluvaate kannustaa lähtemään urheilemaan ja toisaalta miellyttävää vaatetta tulee käytettyä useammin kuin vaatetta, jossa ei viihdy. 

Mietin vielä askeleen pidemmälle pukeutumisen pinnallisuutta tai syvyyttä. Onko ihminen, joka itse ei pidä vaatteista tai arvostaa ainoastaan käytännöllisyyttä sen syvällisempi kuin ihminen joka miettii pukeutumista ja arvostaa kanssa ihmisiään pukeutumalla asiallisesti (toisinsanoen ehjiin, puhtaisiin ja tilanteeseen sopiviin vaatteisiin)? Tässä Anonyymi-kommentoija mielestäni epäonnistuu; hänen olettamuksenaan on, että ulkonäköänsä pohtivat ihmiset ainakin jossakin määrin ovat pinnallisia."Hyvin pukeutuvat" saattavat olla hyvin vähän kiinnostuneita omista vaatteistaan tai pukeutumisestaan, he vain toimivat oppimallaan tavalla. Pukeutuminen on mielestäni hyvin pitkälti kasvatuksen ja elinympäristön tuotos. Toisella puolella maapalloa sademetsässä ja Suomen Lapissa pukeudutaan syystäkin eri tavalla. Erot ovat pienempiä erilaisia perheitä, työpaikkoja ja asumisaluita verrattaessa, mutta selvästikin ne ovat havaittavissa. En voi kiistää, etteikö varallisuuskin asettaisi ehtoja pukeutumiselle, mutta jos katsomme keskivertoa poissulkien äärimmäisen rikkauden ja köyhyyden ei varallisuudella ole pukeutumistyylin kanssa niin isoa merkitystä.

Rantapukeutumista Barcelonassa
Pinnallisia pukeutujia on takuulla olemassa ja on olemassa ihmisiä, jotka arvostelevat toisia ihmisiä heidän pukeutumisensa tai muiden ulkoisten asioiden perusteella. Minustakin on ihana istuskella kahvilassa ja tarkkailla ihmisiä ja toki myös ihmisten pukeutumista. Myönnän jopa arvostelevanikin. Silti sisimmässäni ymmärrän, että vaatteet eivät tee ihmistä, eikä ketään tulisi arvioida pukeutumisen perusteella. Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen hellepukeutumista koskevaan aiheeseen, pukeutumatta jättämistä voi arvostella ja säädyllisesti puketumista voi mielestäni peräänkuuluttaa, on kiusallista nähdä liikaa paljasta pintaa julkisilla paikolla uimarantoja, -halleja tai muita vastaavia paikkoja lukuunottamatta.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Peili

Kuva Google-images, kuvassa en siis todellakaan ole minä.
Vasen käteni on kiukutellut isojen painojen jälkeen, samoin vasen takareisi. Tänään siis tuijottelin liikeratojani normaaliakin tarkemmin kuntosalin peilistä. Armeliaasti olin pukenut ylleni löysät housut, mutta paitani oli hihaton ja pikkusiskoni vanha, selkeästi hieman liian kitsas muodoilleni. Peilikuvani ahdisti ja rankasti. Vasta pari päivää sitten kuvittelin, että käsilihakseni alkoivat erottua, vatsa tuntui pienentyneen ja takapuolikin tuntui pinkeämmältä. Ehkä kuntosalin peilit oli pesty tässä välillä, sillä tänään peilistä tuijotti se epätoivoinen punkero, joka yrittää päästä ihmisen kokoiseksi. Ahdisti ja harmitti niin, että itkussa oli pitelemistä. Tukkakin oli ihan huonosti ja kuntosalihanskat haisivat tosi pahalle. 

Päätin pitää silmät kiinni ja lakata tuijottamasta sitä tekniikkaa sieltä peilistä. Väänsin musiikkia kovemmalle ja yritin saada kaikki epätoivoiset ajatukset pois päästäni. Purin kiukkuani rautaan, tein ylimääräisiä sarjoja ja lisäsin ekstrapainoja. Sattui niin vietävästi ja tuntui inhottavalta. Tuntui kuin kaikki olisivat tieneet minun eilisiltana herkutelleen viinillä, suklaalla, salmiakilla ja vielä sipseilläkin. Tottakai tiesivät kun näytti, että lauantain herkut olivat parkeeranneet itsensä suoraan kolmanneksi leuakseni, valtavaksi vatsaksi ja hyllyviksi käsivarsiksi. Määräsin itselleni rangaistukseksi vielä parinkymmenen minuutin pyöräilyt. 

Suihkussa mietin, että miksi näen itseni aina peilistä niin negatiivisessa valossa. Olisinpa saanut siihen viereeni kopion itsestäni parin vuoden takaa, lähes kolmekymmentäkiloa isompana. Olisin osannut taas suhteuttaa asioita eri tavalla. En takuulla ikinä opi pitämään kehostani tai peilikuvastani. Mietin, että johtuuko se lapsena koulukiusaamisella murennetusta itsetunnosta. Pohdin miten voisin oppia tulemaan toimeen oman kroppani ja peilikuvani kanssa. Miten voisin oppia rakastamaan itseäni enemmän, arvostamaan sitä kovaa työtä, jonka olen tehnyt?

Tämä kuva saa jäädä :D
Päätin, että en saa enää arvostella itseäni negatiivisesti. Saan antaa itselleni vain positiivista palautetta. Jos sellaiseen ei ole aihetta, pidän sisäisen suuni supussa. Niin ja deletoin kaikki ne hirveät kuvat, jotka puolisoni tänä iltana otti minusta.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Henkka ja Elina

Henkan pinna paloi. Hän oli jo puolitoista tuntia kuunnellut Elinan papatusta tekemättömistä kotitöistä. Oli purrut hammasta ja yrittänyt antaa puheensolinan kaikua avaruuksiin tai ainakin kimpoilla seinästä toiseen. Puolitoista tuntia ja puolet Elinan jutuista oli mennyt ihan ohi. Mutta rajansa kaikella, loputtomalla marinallakin. Kai sillä oli menkat alkamassa tai jotain, ei se yleensä jaksanut noin kauan jankuttaa. 


Henkan pinna siis paloi. Hän käski Elinan pitää turpansa kiinni ja painua hittoon. Olipas omaperäistä ja tosi miehekästä hän mietti jälkikäteen. Olihan Elina lopettanut, saman tien kun Henkan sanat oli lausuttu oli tullut kuoleman hiljaista. Elinan suu oli jäänyt tyhmästi auki ja katse jääti hetken aikaa. Sitten Elina parahti itkuun, nappasi käsilaukkunsa, puki kengät jalkaansa, läimäytti oven mennessään ja lähti. Painui hittoon, kuten Henkka toivoi. Tai ei Henkka oikeasti olisi halunnut Elinan lähtevän, olisi riittänyt kun olisi ollut hetken hiljaa ja nalkuttamatta. 

Henkka oli kolmatta viikkoa työtön ja vietti päivät kotona. Henkka pelaili päivät ja katsoi välillä telkkaria tai dataili. Oli Henkka pari kertaa tyhjentänyt tiskikoneen, käynyt kaupassakin kerran ja työkkärissäkin. Hän ei aikoinut hätäillä, kyllä töitä löytyisi ennen pitkään. Monta vuotta oli jäänyt lomat vähiin ja pitämättäkin yhtenä vuonna, siksi Henkka halusi hetken ottaa vähän rennommin. Elina ei ymmärtänyt. Elina halusi mennä naimisiin, säästää rahaa häihin ja häämatkaan. Kai sen biologinen kello jo tikitti kiivaasti. Siksi se kai oli nytkin niin kireä. Vauvan se vaan halusi, Henkasta niin väliä, siittiöt riittäisivät vallan mainiosti. Henkka ei ymmärtänyt miten ihana Elina oli lyhyen avoliiton aikana muuttunut tuollaiseksi nalkuttavaksi kotiriiviöksi. Eikä hän muistanut, koska heillä viimeksi oli ollut hauskaa yhdessä. Elinalla oli työkiireitä, jokin projekti painoi päälle. Henkka myönsi, että hän oli aavistuksen kateellinen Elinan saatua häntä paremman työpaikan. Miehen pitäisi olla perheen pää, eikä työtön pleikkamestari.

Kun kaksi tuntia oli mennyt, eikä Elinaa kuulunut takaisin, Henkka huolestui ja yritti soittaa Elinalle. Elina ei vastannut. Henkka laittoi tekstiviestin, jossa hän pyysi Elinaa tulemaan kotiin. Puolen tunnin kuluttua hän laittoi toisen viestin, johon hän kirjoitti vain "anteeksi". Kolmanteen viestiin Henkka kirjoitti "rakastan sua Elina". Elina ei vastannut eikä saapunut takaisin. Tuli pimeä ja tuli yö. Henkka alkoi olla tosi huolestunut ja päätti lähteä etsimään Elinaa. Hän pukeutui lämpimästi ja avasi oven käytävään. Elina istui pimeässä käytävässä rappusilla. Henkka meni Elinan viereen ja kietoi kädet Elinan ympärille. "Et sitten pitemmälle päässy?" Henkka vei Elinan kotiin ja istutti Elinan sohvalle. Siinä he sitten istuivat kädet toistensa ympärillä, hiljaisuudessa, istuivat tunnin ja toisenkin. Siinä oli hyvä olla ja molemmat tiesivät sen. Ei tarvittu sanoja, koko hölmö riita oli jo unohtunut.

torstai 5. syyskuuta 2013

Listoja osa I

 Inhottavimmat kotityöt top 5

5) Epämääräisten roinakasojen läpikäyminen (mistä ne aina ilmestyvät?)
4) Hajonneen ja vuotavan roskapussin jälkien siivoaminen
3) Jääkaappiin unohtuneen mätääntyvän tai muuten vaan haisevan ruoan hävittäminen
2) Lattiakaivon tai vesilukon puhdistaminen hiuksista (hinta, joka pitää maksaa pitkistä hiuksista)
1) Oksennuksen, kakan tai pissan siivous (ällöä mutta näitä pitää tehdä jos on lapsia tai lemmikkieläimiä)

Ruoka-aine, jota vältän nälkäkuoleman partaalle top 6

6) rootbear (amerikkalainen limu, joka maistuu ihan hammastahnalle)
5) barbecue chipsit (erityisesti vihreän palman ja vodkalime coctailin kera)
4) siskonmakkarakeitto
3) maksalaatikko (varsinkin rusinoilla)
2) kurpitsasäilykkeenä (ne keltaiset kuutiot)
1) savukylki (ja kaikki mihin sitä keksitään tunkea)

Parasta kunnon urheilurääkissä top 10 eli miksi pitää päästä irti soffan imusta

10) Pysyn yleensä terveempänä, flunssat eivät iske niin helposti

9) Lihasjumitukset saavat kyytiä -> lihaskipu on merkki tehokkaasta rääkistä
8) Vain minä, kipu ja MUSIIKKI -> volyymit kaakkoon ja menoksi!
7) Ihanat urheiluvaatteet!!!! (paitsi silloin kun olen treenivaateostokiellossa - aika usein muuten)
6) Kunto kohoaa, ulkonäkö piristyy ja keho kiinteytyy
5) Jaksan paremmin - saan energiapiikin rääkin jälkeen (Duracell-pupu ilmiö)
4) Lupa syödä enemmän kun on kerran kuluttanut
3) Mieletön endorfiinihumala rääkin jälkeen (almost better than sex)
2) Saa tyhjättyä päätä - unohtaa kaiken muun kuin hengittämisen hetkeksi
1) Tunne siitä, että on elossa


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Epätietoisuus

Elämä on pelkkää epätietoisuutta. Aina jokin asia on epäselvä ja kesken. Usein tuntuu, että koko elämä on ilmassa, omien käsien ulottumattomissa, vieraiden ihmisten vallassa. Pidätän hengitystä, toivon vaikka mitä ja odotan. Odotan, että elämä soljuisi taas pykälän eteenpäin, että asiat loksahtaisivat paikoilleen. Joskus harvoin näin tapahtuu, enimmäkseen ratkaisut siirtyvät tai asioiden kulku vaikeutuu, tapahtumat pakottavat palaamaan lähtöruutuun tai kaikki menee sekaisin.
 
Leikin olevani optimisti ja positiivinen ihminen, todellisuudessa peitän kaiken ahdistukseni ja epätoivoni. Olen opetellut hyvin elämäni pääroolihenkilön vuorosanat, käytöksen ja sisäistänyt tunnetilat. Toistan fraaseja joiden tarkoitus on keventää tunnelmaa ja luoda uskoa ihmiseen, tulevaisuuteen ja ennen kaikkea itseeni. 

Osaisinpa elää kevyesti huolehtimatta huomisesta, välittämättä murheista, elää päivän ja hetken kerrallaan. Tai näkisimpä tulevaisuuteen ja osaisin kohdistaa vähäiset voimavarani juuri oikeaan toimintaan. En tuhlaisi aikaani, rahaani ja itseäni turhaan. 

Jos tunnen hetkellistä onnistumisen tunnetta tai onnellisuutta, en uskalla nauttia siitä täysin siemauksin, koska tuntuu, että jo asian tajuaminen tai sen ääneen lausuminen särkisi illuusion. Hyvä ja kaunis häviää niin nopeasti. Puhdas muuttuu likaiseksi ja kaunis rumaksi. Onnen hetki pitää kätkeä syvälle sydämeen, missä se muuttuu uneksi ja jonakin päivänä mietin, oliko se edes tottakaan? Taisin kuvitella kaiken.

tiistai 3. syyskuuta 2013

One size

Uusiokäytän ja kierrätän moneen kertaan vatuloitua ja vatkattua aihetta, koska muuttuneen kehonkoostumukseni myötä asia on taas alkanut minua kihertämään, jopa aavistuksen kiukuttamaan. Minulla on pakottava tarve avautua vaatteiden koista ja kokomerkinnöistä. 

Laihtumisen ja vartaloni koon muuttuessa vaatekoot ovat muodostuneet täysin käsittämättömäksi viidakoksi. On toki aivan superihanaa kun pitkästä aikaa pukeutumistani säätelee kukkaroni eikä kiloni. Ylipainoiselle vaatevalikoimat ovat yllättävän suppeita ja vanhoillisia, tietysti myös runsaat muodot ja makkarat rajoittivat kovin tyköistuviin vaatteisiin ihastumista. Jotenkin oli noloa pyöriä siellä Big is Beautiful, Generous tai Great Girls osastoilla, jo pelkät isojen tyttöjen mallistojen nimet ovat mielestäni jotenkin korneja. Eikö vaan voitaisi tehdä yleismalliston vaatteista isompia kokoja ja siten antaa isojenkin ihmisten kuulua samaan porukkaan sen sijaan, että karsinoidaan heidät sinne peränurkkaan? Siis samanlaisia, mutta isompia vaatteita samasta rekistä. Sinänsä ihana idea on eräs isojen tyttöjen oma vaateketju, joka on ottanut käyttöönsä omat kokomerkinnät, missä normaalikaupan XXL-kokoisen ihmisen vaatteet ovat ehkä M-kokoisia. Suloinen idea, mutta tuleeko siitä oikeasti kenellekkään mitään voittajafiilistä pukeutua S- tai M-kokoisiin telttoihin, typerää itsensä huijaamista se vaan on minusta. Edes ravintolan narikasta ei narikkalapun kadottua ole mielekästä pyytää S-kokoista takkia, jos sokeakin näkee otsallaan, että ihminen on kookas. Jos haluaa itseään huijata ja muilta ennen L-kirjainta esiintyvien X-kirjaimien lukumäärän salata, niin voihan ne kokomerkintälaput leikata kokonaan irti, eikö?

Laihduttuani ostin alkuun aina vanhasta tottumuksesta liian isoja vaatteita yleensä sovittamatta, koska en ollut päässyt vielä irti sovituskoppiketutuksesta edes ajatustasolla. Seuraavaksi etenin vaiheeseen, jossa vein aina liian isoja vaatteita sovituskoppiin. Kun sitten teki mieli hyppiä tasajalkaa riemusta tai nipistellä itseäni mahduttuani ensimmäisen kerran M-kokoiseen vaatteeseen olin uuden ongelman edessä. Päädyin aina raahaamaan kahta tai kolmea eri kokoista vaatetta sovituskoppiin. Eri valmistajien vaatekokoja ei nimittäin voi mitenkään vertailla keskenään, joskus jopa saman valmistajan vaatekoot tuntuvat olevan hihasta tempaistuja. Aivan sama ovatko vaatteet kalliita merkkivaatteita vai halpisketjujen tuotteita, kokomerkinnät ovat lähes aina täysi mysteeri. Onko kaikilla vaatevalmistajilla heikkouksia matematiikan kanssa? 

Teippiharja
Kaulahuivi
Surkuhupaisimpia ovat mielestäni kuitenkin One size eli yksi koko kaikille -merkinnät. Enää ei niinkään puhuta yhden koon sukkahousuista (koska sellaisia ei oikeasti ole olemassakaan), mutta muuten tämä OZ-merkinnän täytyy olla hauska sisäpiirivitsi, koska  en voi ymmärtää miksi sitä nykyään tungetaan niin moniin tuotteisiin. Jotenkin vielä ymmärrän, että merkintä löytyy vaatteidenkaltaisista tai asusteiksi luokiteltavista tuotteista esimerkiksi huiveista, pipoista, venyvistä sormikkaista tai kertakäyttösadeviitoista. Mutta kun merkintä löytyy teippiharjasta, sateenvarjosta, tukkarenksuista tai kengännauhoista, jään pohtimaan mihin tuotteiden oletetaan mahtuvan? Ja kuinka pahalta tuntuu, kun se one size -tuote ei mahdukaan? Mielestäni ei voi ilolla kaupitella nahkatukkaiselle tai kolmenmillin siilitukalle tukkarenksuja.
Tai mitä jos oikeasti olet todella pitkä- tai nakkisorminen eivätkä ne sormikkaat olekaan sopivat. Eniten tietysti mietin, että miten voi merkitä pikkuisen teippiharjan one size koska on olemassa paljon isompiakin teippiharjoja? Voisiko one size -merkinnät joko jättää kokonaan pois tai korvata no size -merkinnällä? 

Ehkäpä tulevaisuudessa keksitään vartaloskanneri, jonka läpi kävellään astuttaessa vaatekauppaan tai ehkä tulevaisuudessa kaupat siirtyvät pelkästään verkkoon. Kaupassa saisimme automaattisesti juuri meille sopivat vaatteet suoraan sovitettavaksi tai suoraan kassiin. Ei niitä vaatteita sittenkään voi suoraan kassiin laittaa, kyllähän ainakin me naiset haluamme jatkossakin kuitenkin tuntea miltä vaate tuntuu yllä, miltä se näyttää peilistä ja tietysti haluamme kuulla mitä makutuomariksi lähtenyt kaverimme on siitä mieltä.