Liitulakuihminen

Kohta se alkaa taas. Se aika vuodesta kun en oikein aina tunne kuuluvani joukkoon. En nimittäin palvo aurinkoa juuri laisinkaan. Olen se kalpea liitulakua muistuttava hahmo, joka vielä elokuussakin herättää huomiota, mikäli sääret tai käsivarret vilahtavat helteellä esiin. Juuri niin, minä olen se valkea möykky yleisellä uimarannalla, se jota ihmiset huokaillen ihmettelevät. Eikö tuo ole koskaan ulkona? Onneksi tätä nykyä sitä valkeaa pintaa on vähemmän, ehkä harvempi enää miettii onko Moby Dick - valkoinen valas rantautunut Suomeen.

Olen viluinen ja kuljen kesälläkin usein villasukat jalassa eli pidän kyllä siitä, että aurinko lämmittää. Eikä minulla olisi mitään ruskettumistakaan vastaan, mutta kun en vaan kovin helpolla rusketu (siis oikeasti ollenkaan). Minun ihoni tykkää enemmän kärvähtämisestä ja siinä se on nopea. Ei tarvitse kuin nähdä vilahdus auringosta ilman suojakertoimia ja punoitus on taattu. Siinä missä osalla väestä punoitus muuttuu rusketukseksi, minä saan ihoni ensin alkukesästä täyteen aurinkoihottumaa ja sitten alkaa se nahkan kesiminen. Niin monta kertaa tämä on nähty ja koettu, että tyhmempikin jo tajuaa, että ei ole mitään järkeä ottaa turhia melanooma riskejä leikkimällä auringon kanssa.

Kokeiluja olen tehnyt. Olen syönyt beetakaroteenia ja porkkanoita, käynyt solariumissa (sielläkin onnistuin 5 minuutin makailusessiolla polttamaan nenäni) ja sotkennut suojakertoimia lähes tähtitieteellisellä kaavalla. Minun kohdallani vaihtoehdot ovat palaminen tai sellainen suojakerroin, että ruskettumisen voi unohtaa. Siispä valitsen tuo jälkimmäisen. En siis rusketu, saan korkeintaa muutaman tuhat pisamaa lisää miljoonien pisamieni joukkoon. Onpahan sitten vanhuudessakin jotain mitä odotella, kun pisamien tilalle alkaa pukkaamaan jättimäisiä maksaläikkiä.

F

Olen kerran ollut hintusti päivettynyt, omalla mittakaavallani siis ihan jumalattoman ruskea. Olin viettänyt silloin vuoden lämpöisessä maassa, en tietenkään ollut tuhlannut aikaani auringonpalvontaan, mutta vuoden aikana ehtisin saada itseni sellaiseksi likaisen näköiseksi ja erityisesti niin kutsutun farmarin rusketuksen eli t-paidan rajat käsivarsiin. Olihan se hieno sitten elämäni toistaiseksi ainoa iltapukujuhla viettää upeassa olkaimettomassa puvussa, joka korosti farmarinrusketustani.

Ruskettumishäiriöiden lisäksi saan tosi helposti auringonpistoksia - päivä rannalla päättyi lapsuudessa usein yrjöksi tai ainakin kuvottavaksi oloksi ja päänsärkyksi. Lisäksi olen allerginen siitehituskoille ja saan allergisia reaktoita kaikenkarvaisten inisevien ötököiden puremista. Jos vietetään kesäiltaa ulkona, niin minä olen se itikkamyrkyn tuoksuinen nainen, jota itikat syövät joka tapauksessa. Tuntuu muuten tosi tyhmältä olla kiusaantunut ötököistä, joita kukaan muu ei usko olevan olemassakaan koska ne ovat kaikki minun kimpussani. Olen kuullut, että itikat haistavat hyvän veren meiltä ohut ihoisilta helpommin, mutta voisin vannoa, että tässäkin kohtaa se ruskettumaton, valkoinen läski vaan on helpommin kaiken maailman sittiäisten tutkalla.

Kun siis ensi kesänä näet minut tai kaltaiseni liitulakuihmisen Suomen suvessa niin yritäthän hieman ymmärtää meitä - erityisesti jos meillä on seepran raidat kun olemme epätoivoisesti sotkeneet itseemme itseruskettavia mömmöjä sulautuaksemme paremmin kaikkien punertavien ja rusertavien suvi-ihmisten sekaan.