Extremekävelyä

Sen piti olla rentouttava ja palauttava, aurinkoisena sunnuntai-aamupäivänä tehtävä happihyppely. Siitä tuli ahdistavaa extremeurheilua, missä sekuntin keskittymisen herpaantuminen olisi voinut tarkoittaa aivovammaa tai lonkkamurtumaa, vähintään murtunutta rannetta.

Parin hieman suojaisemman päivän jälkeen kävelytiet olivat polanteiset, niissä näkyi polkupyörien ja lastenvaunujen jättämät jäätyneet urat. Paikoin pintaan oli raavittu jäiset urat jollakin loskaa poistaneella aparaatilla, mutta yhtä kaikki oli turkaisen liukasta. Kaikkein tasaisinta oli noin kolmen neljän kymmenen sentin levyisellä alueella kävelytien reunassa, mutta vain paikoin ja sielläkin lumen alla vaani yllätysjää. 

Jokainen askel piti varmistaa, katsoa minne astuu. Piti kävellä varoen, jokainen askel oli aikeissa lähteä alta. Tein muutamat tasapainoa hakevat stepaskellukset, pari kertaa kengissäni oli havaittavissa ilkukurista vikurointia. Sutimisenestolaitteelle olisi ollut kaltaisellani nilkkakävelijälle hyötyä, erityisesti ylämäessä vauhti hiipui entisestään kun erinomaisen hyvät talvilenkkarini sutivat tyhjää.

Kolmen vartin lenkki kesti tunnin, lenkin aikana näin yhden pyöräilijän, pidätin henkeä hänen puolestaan. Itsekin olen monta vuotta pyöräillyt moisessa jääpolanneviidakossa, siksi kiukun seassa kiittelin nykyistä elintasoani, joka on vapauttanut minut pakkopyöräilystä. Ajatella, tuollaisessa sitä ajeltiin pieni lapsi tarakalla monta monituista kertaa ja aina oli kiire, eli tuskin kovin rauhallisesti ajelin. En itse asiassa taida osaa ajaa pyörällä hiljaa, aina on mentävä juuri niin kovaa kuin pääsee, paitsi jos hameenhelmat vaativat rauhallisempaa vauhtia.

Olisin kovasti kaivannut hiekkaa. Hiekoitusta tarkemmin ilmaistuna. Ihmeellistä, että siitäkin pitää laman ja huonon talouden vuoksi mukamas säästää. Ihan väärä säästökohde. Valot pois ja jäällä liukastelua pimeässä, itku miten tyhmää teiltä päättäjät, mihin ihmeeseen ne minun verorahani oikein menevät? Erityisesti kiinnitin huomiota seurakuntakeskuksen edustaan, siinä oli koko lenkin jäisin kohta. Kyllä siinä on ikäihmisille tehty ansa kun haluavat Herran sanaa kuulla, takuuvarma tapaturmapaikka. Ellei kallo kopsahda niin ainakin luut rytisevät kohtalokkaasti. Tähän voisi sijoittaa osan niistä kirkollisveroista jota maksan! 

Mietin siellä pientareella kun väistelin karvaisten ötököiden kikkareita ja keltaista lunta, että tähän olisi varsin ikävä pökäleiden keskelle ländätä. Mietin, että korvaisiko kaupunki kaatumisesta aiheutuneiden vammojen lisäksi myös sen kun viikon kuluttua kaatumisesta löytäisin taskusta lakupötköä muistuttavan haisevan koiran tuotoksen, joka olisi ehtinyt pilata paitsi ulkoilutakkini myös kotimme ilmaston? Päätin kaatua mielummin keltaiseen lumeen ja toivoa, että se olisi edelliseltä viikolta ja nyt jo umpi jäässä.

Kuva: Timo Hirvi

Tulin siihen tulokseen, että kaupunki on tehnyt diilin jonkun kenkien pohjaan kiinnitettävien jääpiikkien valmistajan kanssa. Tai liukuesteillä varustetun kenkämerkin kanssa. Pyöränkumien ja -korjaajien myyjät olivat hävinneet tämän vuoden tarjouskilpailun. Mitään muuta järkevää syytä en keksinyt. Vai olisiko tämä keino työllistää sairaanhoitopiiriä tai näyttää toteen, että tämän vanhan röntgenlaitteen kapasiteetti ei vaan nyt enää riitä hoitamaan kaikkia kuvattavia. 

Koska pyrin aina näkemään kaikessa jotakin hyvää, on todettava, että ensinnäkin tylsä sunnuntaikävely muuttui todellakin extreme urheilulajiksi. Toiseksi jatkossa voisin hyödyntää rullaluisteluvälineitä myös liukkailla. Ranne-, kyynär- ja polvisuojat sekä kypärä eivät olisi yhtään liioittelua. Eniten kuitenkin hykertelin mielessäni saadessani jälleen kerran oikeutuksen liikkua talvella enimmäkseen sisätiloissa. Liukkaus on erinomainen argumentti sisäurheilulle.