Ramppikuume blogilla

Oman blogin aloittaminen on työlästä ja ahdistavaa. Blogin nimen, ulkoasun ja erityisesti ensimmäisen tekstin tulisi häikäistä lukijat. Nimen pitäisi kuvastaa sisältöä, herättää polttavaa kiinnostusta, olla helposti mieleenjäävä ja jopa nokkela. Ulkoasun haluaisi tuovan esille kirjoittajan persoonaa, aihepiiriä ja olla helposti luettava. Kuvien ja värien soisi olevan harmonisia, aiheeseen istuvia ja atraktiivisia. Täydellisyyteen pyrkivän ihmisen lienee mahdotonta tehdä valintoja, koska kaltaiseni keskivertoon tyytyvänkin oli vaikea vertailla erilaisia julkaisualustoja, muotoja, värejä ja tyylejä. 

Nimen valinta oli mielestäni vaikeinta. En halua kirjoittaa päiväkirjamaista "minun elämäni" tyylistä blogia, enkä rajata blogin sisältöä tiettyyn aiheeseen. Lisäksi haluan kirjoittaa suomen kielellä ja sen vuoksi ehdottomasti nimetä myös blogini suomeksi. Keksin useita mielestäni omaperäisiä ja kekseliäitä nimiä vain löytääkseni lukuisia saman tai samankaltaisen nimiseksi ristittyjä blogeja. Kerran heräsin keskellä yötä ja olin uneksinut mielestäni hyvän nimen blogilleni, ihan täydellisen. Tyytyväisenä jatkoin uniani vain herätäkseni aamulla toteamaan, etten muista sitä täydellistä nimeä. Arggh. 

Mielihuvitusta on syntynyt nopeasti, värejä ja kuvia ei ole mietitty loppuun asti. Avausteksti on lämmittelyheitto - koehyppy, ladunavaus. Blogineitsyyden menetys ei kenties ole huikea kokemus, mutta jostakin on aloitettava. En nosta paineita enää yhtää korkeammalle, vaan hoidan avajaiset kevyesti ohimennen. 

Mielihuvitusta saa kasvaa ja kehittyä vapaan kasvatuksen metodeilla, fontit ja värit voivat vaihtua jos siltä tuntuu, aihepiirikin saa rönsyillä rauhassa. En tee linjauksia enkä lupauksia sisällöstä enkä aikatauluista, blogini ainoa motiivi on kirjoittamishimoni tyydyttäminen ja kirjoittajana kehittyminen, jotta jonakin päivänä pääsisin ihan oikeaksi kolumnistiksi kolumnistin paikalle.