Henkka ja Elina

Henkan pinna paloi. Hän oli jo puolitoista tuntia kuunnellut Elinan papatusta tekemättömistä kotitöistä. Oli purrut hammasta ja yrittänyt antaa puheensolinan kaikua avaruuksiin tai ainakin kimpoilla seinästä toiseen. Puolitoista tuntia ja puolet Elinan jutuista oli mennyt ihan ohi. Mutta rajansa kaikella, loputtomalla marinallakin. Kai sillä oli menkat alkamassa tai jotain, ei se yleensä jaksanut noin kauan jankuttaa. 

Henkan pinna siis paloi. Hän käski Elinan pitää turpansa kiinni ja painua hittoon. Olipas omaperäistä ja tosi miehekästä hän mietti jälkikäteen. Olihan Elina lopettanut, saman tien kun Henkan sanat oli lausuttu oli tullut kuoleman hiljaista. Elinan suu oli jäänyt tyhmästi auki ja katse jääti hetken aikaa. Sitten Elina parahti itkuun, nappasi käsilaukkunsa, puki kengät jalkaansa, läimäytti oven mennessään ja lähti. Painui hittoon, kuten Henkka toivoi. Tai ei Henkka oikeasti olisi halunnut Elinan lähtevän, olisi riittänyt kun olisi ollut hetken hiljaa ja nalkuttamatta. 

Henkka oli kolmatta viikkoa työtön ja vietti päivät kotona. Henkka pelaili päivät ja katsoi välillä telkkaria tai dataili. Oli Henkka pari kertaa tyhjentänyt tiskikoneen, käynyt kaupassakin kerran ja työkkärissäkin. Hän ei aikoinut hätäillä, kyllä töitä löytyisi ennen pitkään. Monta vuotta oli jäänyt lomat vähiin ja pitämättäkin yhtenä vuonna, siksi Henkka halusi hetken ottaa vähän rennommin. Elina ei ymmärtänyt. Elina halusi mennä naimisiin, säästää rahaa häihin ja häämatkaan. Kai sen biologinen kello jo tikitti kiivaasti. Siksi se kai oli nytkin niin kireä. Vauvan se vaan halusi, Henkasta niin väliä, siittiöt riittäisivät vallan mainiosti. Henkka ei ymmärtänyt miten ihana Elina oli lyhyen avoliiton aikana muuttunut tuollaiseksi nalkuttavaksi kotiriiviöksi. Eikä hän muistanut, koska heillä viimeksi oli ollut hauskaa yhdessä. Elinalla oli työkiireitä, jokin projekti painoi päälle. Henkka myönsi, että hän oli aavistuksen kateellinen Elinan saatua häntä paremman työpaikan. Miehen pitäisi olla perheen pää, eikä työtön pleikkamestari.

Kun kaksi tuntia oli mennyt, eikä Elinaa kuulunut takaisin, Henkka huolestui ja yritti soittaa Elinalle. Elina ei vastannut. Henkka laittoi tekstiviestin, jossa hän pyysi Elinaa tulemaan kotiin. Puolen tunnin kuluttua hän laittoi toisen viestin, johon hän kirjoitti vain "anteeksi". Kolmanteen viestiin Henkka kirjoitti "rakastan sua Elina". Elina ei vastannut eikä saapunut takaisin. Tuli pimeä ja tuli yö. Henkka alkoi olla tosi huolestunut ja päätti lähteä etsimään Elinaa. Hän pukeutui lämpimästi ja avasi oven käytävään. Elina istui pimeässä käytävässä rappusilla. Henkka meni Elinan viereen ja kietoi kädet Elinan ympärille. "Et sitten pitemmälle päässy?" Henkka vei Elinan kotiin ja istutti Elinan sohvalle. Siinä he sitten istuivat kädet toistensa ympärillä, hiljaisuudessa, istuivat tunnin ja toisenkin. Siinä oli hyvä olla ja molemmat tiesivät sen. Ei tarvittu sanoja, koko hölmö riita oli jo unohtunut.