Epätietoisuus

Elämä on pelkkää epätietoisuutta. Aina jokin asia on epäselvä ja kesken. Usein tuntuu, että koko elämä on ilmassa, omien käsien ulottumattomissa, vieraiden ihmisten vallassa. Pidätän hengitystä, toivon vaikka mitä ja odotan. Odotan, että elämä soljuisi taas pykälän eteenpäin, että asiat loksahtaisivat paikoilleen. Joskus harvoin näin tapahtuu, enimmäkseen ratkaisut siirtyvät tai asioiden kulku vaikeutuu, tapahtumat pakottavat palaamaan lähtöruutuun tai kaikki menee sekaisin.

 

Leikin olevani optimisti ja positiivinen ihminen, todellisuudessa peitän kaiken ahdistukseni ja epätoivoni. Olen opetellut hyvin elämäni pääroolihenkilön vuorosanat, käytöksen ja sisäistänyt tunnetilat. Toistan fraaseja joiden tarkoitus on keventää tunnelmaa ja luoda uskoa ihmiseen, tulevaisuuteen ja ennen kaikkea itseeni. 

Osaisinpa elää kevyesti huolehtimatta huomisesta, välittämättä murheista, elää päivän ja hetken kerrallaan. Tai näkisimpä tulevaisuuteen ja osaisin kohdistaa vähäiset voimavarani juuri oikeaan toimintaan. En tuhlaisi aikaani, rahaani ja itseäni turhaan. 

Jos tunnen hetkellistä onnistumisen tunnetta tai onnellisuutta, en uskalla nauttia siitä täysin siemauksin, koska tuntuu, että jo asian tajuaminen tai sen ääneen lausuminen särkisi illuusion. Hyvä ja kaunis häviää niin nopeasti. Puhdas muuttuu likaiseksi ja kaunis rumaksi. Onnen hetki pitää kätkeä syvälle sydämeen, missä se muuttuu uneksi ja jonakin päivänä mietin, oliko se edes tottakaan? Taisin kuvitella kaiken.