Vaeltaja Rapsodia

Vaeltaja Rapsodia (kouluaine vuodelta 87 tai 88)

Kuva Timo Hirvi

Poutapilvi

Pitkällään ruispellossa, yksi korsista suussa. Mutaisten varpaiden välistä kasvaa ruiskaunokki kutkutellen tuulessa huojuvia varpaita. Pellon rauhaisaan huminaan yhtyy lintujen laulu ja läheisen kuusikon möreät huokaukset. Aurinko paistaa niin, että on pakko siristellä silmiä ja kipristää nenää.

Jostakin kaukaa ui esiin valkoinen hattara. Se muistuttaa selvästi jotakin. Kun sitä katsoo vasemmalla silmällä, niin se näyttää ihan korvapuustilta ja nenässä on kardemumman tuoksu. Jos sitä katsoo sormien rakosista, niin se tuo mieleen pitkähäntäisen peltohiiren, ja jos oikein tarkasti katsoo, molemmat silmät rempallaan niin pilvi on ihan Kekkosen näköinen.

Pilvi peittää auringon ja paljaita varpaita alkaa paleltaa. Korsi suussa maistuu puulta. Kävellessäni pellon reunaa löydän punaisen hohtavia mansikoita ja rikkinäisen kaljapullon.  Mansikat pujotan heinänkorteen ja pullon piilotan maahan kuin aarteen. Oli onni, etten astunut siihen, enkä toivo kenenkään toisenkaan astuvan.

Laulu

Sataa ja katto rummuttaa. Sanna istuu pöydän ääressä ja rapsuttaa kehräävää kissaa korvan juuresta. Kissa on lämmin ja turvallinen, vaikka Sannaa vähäsen pelottaakin olla yksin kotona. Tuvan kellokin raksuttaa vasta yhtä. Sanna alkaa laulaa erästä koulussa opittua kaunista laulua. Se on ihan lyhyt ja yksinkertainen, mutta uudelleen ja uudelleen laulettuna se ajaa pelottavat ajatukset pois.

Sateesta on muistona enää tippuvat räystäät ja kostean tuoksuva nurmikko, joka kastelee Sannan punaiset lenkkarit. Kissan hävittyä metsään Sanna kiipeää hiekkalaatikolle ja rakentaa suuren hiekkalinnan, jossa asuu prinsessa. Kunhan Sanna kasvaa isoksi, hänestäkin tulee ihan varmasti prinsessa.

Yhtä äkkiä Sanna jähmettyy. Tietä pitkin kulkee iso mustapartainen mies selässään kulunut reppu. Miehen askeleet ovat raskaat ja isot kengät jättävät syviä kuoppia tiehen. "Onkohan se humalassa?" Sanna miettii ja sydän lepattaa kurkussa. Sanna on valmis syöksymään sisälle pirttiin. Silloin Sanna kuulee, että mies laulaa, möreällä äänellä mies laulaa Sannan laulua ja hymyilee. Sannakin hymyilee ja vilkuttaa tiellä astelevalle märälle miehelle.

Kaipuu

Mies istuu junassa kasvot menosuuntaan päin. Vastapäisellä penkillä istuu lihava nainen, joka mutustaa äänekkäästi paksua makkaravoileipää, missä makkara on puolet paksumpi kuin leipä ja voi pursuaa makkaran alta aina kun nainen haukkaa partaisella suullaan. Miehen maha murisee, mutta mies ei nyt pysty ajattelemaan ruokaa.

Silmät painuvat kiinni ja sydämestä löytyy lämmin kohta, minne ajatukset pysähtyvät. Koti ja perhe. Siellä ne ovat, sydämessä, ja vain siellä. Tuska kärventää rintaa. Kun olisi paikka, minne palata, ei tarvitsisi koko ajan olla menossa. Mutta liikkeellä olo turruttaa tuskan. Kaipuu jää.

"Onkos kaikki hyvin?" kysyy lihava nainen. "On, toki," mies vastaa, kuivaa poskelle vierineent kyyneleet ja puristaa jostakin hymyn lihavalle naiselle, jonka leivästä on enää jäljellä rasvaiset suupielet. "Joisitkos sie kahvii?" nainen kysyy ja odottamatta vastausta hän tyrkkää lämpimän kupin miehen käteen. Mies nyökkää kiitokseksi. Tuska piiloutuu takaisin sydämen onkaloihin lämpimän kahvin myötä, kaipuu jää. Lihava nainen tyrkyttää pullaa ja puhuu niin, että viikset väpäjävät.