Vaalirohkeutta

Kahvipöytä keskustelussa työkaveri kertoo, että pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät mitä puoluetta kukin edustaa, vaikkei niistä koskaan ääneen puhuttaisikaan. Ymmärrän rivien välistä, että puolueeseen synnytään, tietyt suvut ovat aina kannattaneet tiettyä suuntaa. Voi elämä, minä olen oikeasti ihan pihalla näistä poliittisista manifesteista. Olen ikuinen poliittinen tuuliviiri, totaalinen sekakäyttäjä. Typerys, joka äänestää ihmistä eikä puoluetta, tämän todistaa vaalikone. Vaalikoneen kymmenen ensimmäistä riviä edustavat likimain kaikkia olemassa olevia puolueita, osaan todella pistää pakan sekaisin.

 

Vaalimarkkinointi on jäänyt kultaiselle 80-luvulle. Karvapäägalleriat ja miljoonat liput ja laput eivät herätä enää intohimoa. Ei kai kukaan oikeasti niitä lue? Minuun ei vetoa myöskään hernekeiton, kahvin eikä grillimakkaran jakaminen kaduilla, puhumattakaan niistä hirveistä yhden yön kaasupalloista. Jopa ekaluokkalaisemme on jo sitä mieltä, että ne ovat rumia ja aamulla ne kuitenkin ovat taas lattialla. Miksi sitä pitää ylipäänsä jakaa jotain? Ei kai kukaan grillimakkaran voimalla äänestä? 

Voisiko suomalainen ehdokas erityisesti kunnallisvaaleissa kiertää ovelta ovelle omalla asuinalueellaan esittäytymässä? Kertomassa, että nämä asiat ovat minulle tärkeitä ja kenties kysymässä mikä asia olisi hänen potentiaaliselle äänestäjälleen tärkeää? Yksi puoli tuttu ehdokas pysähtyi kesällä juttelemaan kanssani; mietin että olenko oikeasti jäänyt hänelle niin hyvin mieleen. En edes heti tajunnut vaalikytköstä, elin hetken aikaa hurmiossa, että tuota ihmistä oikeasti kiinnosti mitä minulle kuuluu. Ei hän puhunut vaaliasiaa, hän oli oikeasti vaan ystävällinen ja läsnä siinä hetkessä. No ei minun ääntäni vielä sillä ostettu, mutta hyvä alku se oli.

En ole saanut yhtään sähköpostimainosta. Naamakirjassa ehdokasystäväni eivät ole lähestyneet henkilökohtaisesti – en tiedä mitä kukin heistä pitää omana tärkeänä vaalikampanja asianaan. Herätys! Jos ehdokas ei uskalla kertoa mitä hän haluaa ja mitä mieltä on yleisistä asioista omille naamakirjakavereilleen, niin miten hän uskaltaisi siellä valtuustossa avata suunsa? Hassuinta on ollut nähdä ehdokkaiden tykkäävän toisista ehdokkaista. Piru vieköön, tykätään siitä kaverista ja sen jutuista enemmän kuin omista. Vain suomalainen ehdokas vetää mattoa omien jalkojensa alta. 

Pääministeri esiintyy mainoksessa, jossa hän lähtee pyöräilemään. Missä on pääministerin pyöräilykypärä? Täysin vastuutonta toimintaa, minkä viestin pääministeri nyt tässä lähettää? Että pyöräilykypärät eivät ole viileän houkuttelevia , vai että pääministeri on niin kovapäinen ettei tarvitse kypärää. Ei minullakaan ole pyöräilypottaa, mutta edellä mainitussa tilanteessa minulla olisi iso kypärä.