Tylsyyden täytettä

Kun minulla oli tylsää lapsena, huvittelin ajatuksella, että talo kääntyisi ylösalaisin siten, että katto olisi lattia ja lattia olisi katto. Ilmeisesti joku muukin huvitteli tällä ajatuksella koska muutamaa vuotta myöhemmin sellainen rakennettiin Tykkimäen huvipuistoon, tosin talon sisältö ei kaikin osin ole ylösalaisin.

Koulussa ja opiskeluaikana olin mestarillinen kehittämään ajankulua puuduttavien oppituntien ajaksi. Normaalisti piirtelin ja kirjoittelin vihkojen ja kirjojen sivuille, mikä toimi minulle miellekartan, eli mindmapin kaltaisena apuna kun sitten kokeessa muistelin muistiinpanojani tai kirjan sivuja. Kaikki opettajat eivät vaan ymmärtäneet tätä piirtämisen mukanaan tuomaa hyötyä. Sama tekniikka on oiva puuduttavissa työkokouksissa, joissa piirtelyn avulla voi oivasti pysyä hereillä ja vaikuttaa samalla asiasta kiinnostuneelta.

Kynsilakan repiminen pois kynsistä toimii sekin ajanvietteenä, pitkiin hiuksiin voi tehdä pieniä lettejä. Tästä jälkimmäisestä ei lukion ruotsin opettajani pitänyt laisinkaan. Ikävintä oli, että tein lettejä täysin tiedostamatta, keskittyen oikeasti opetettavaan asiaan, mutta opettaja halusi nostaa siitä ison mediaspektaakkelin.

Julkisessa tilassa, esim. odotustiloissa tai junassa, on aikaa kuluttaessa lupsakkaa miettiä mitä muut tilassa olijat tekevät seuraavaksi, tai kuinka monta sekuntia ohikävelevällä henkilöllä menee siirtymään paikasta a paikkaan b.  Erityisen viihdyttävää on tehdä pieniä kilpailuja muiden ihmisten kesken, esim. kuka puhuu, aivastaa, lähtee, vastaa puhelimeen jne. seuraavaksi. 

Erilaiset laskennat virittävät mukavaa odottelu tunnelmaa ja tiedoilla voi päteä sopivan paikan tullen. Lasken ikkunaruutuja, tiilejä, nippeleitä, nappuloita, kattolautoja ja vaikka ohitse lentäviä lintuja. Autoillessa voi laskea vastaantulevia punaisia autoja tai vaikka katuvalotolppia. Syksyllä ja keväällä on mukava työmatkoilla katsoa kuinka pitkälle pääsee kunnes katuvalot syttyvät tai sammuvat. Katuvalotolppia käytän lenkkeillessä taas siten, että päätän ehtiä vaikkapa kolmannelle tolpalle ennen vastaan tulevaa henkilöä. 

Nykyisin on kovin helppoa viihdyttää itseään puhelimella tai jopa dvd-leffoilla vaikkapa auton takapenkillä. Lapsuudessa meillä laulettiin paljon autossa, ensin ilman ja myöhemmin radion tai kasetin mukana. Tunnustan kyllä, että laulan edelleen lähes aina autossa. On ollut ihan huvittavaa kun liikennevaloissa viereisen auton mieshenkilö on laulanut samaa laulua, tosin usein miten yritän liikennevaloissa hillitä itseni hyräilytasolle.  

Tylsyys ruokkii luovuutta, on suorastaan harmillista ajatella miten paljon enemmän loistavia keksintöjä maailmassa tehtäisiin jos ihmisillä olisi hieman useammin tylsää.