Onko pakko?

Olen horoskoopiltani härkä. Härkää luonnehditaan maanläheiseksi, mustasukkaiseksi ja ennen kaikkea itsepäiseksi jukuriksi. Olen todennäköisesti epätyypillinen poikkeus, joka vahvistaa sääntöä tai kieltäydyn jääräpäisesti tunnistamasta mainittuja luonnehdintoja itsessäni.

Hyvillä perusteluilla, lahjonnalla tai innostuneella asenteella minut on helppoa ylipuhua tai houkutella mukaan jopa todella hölmöihin juttuihin. Joskus saan jopa itse itseni houkutelluksi hiihtoladulle, mustikkametsään tai vaikkapa perkaamaan viisi kiloa muikkuja. Ryhdyttyäni toimeen mietin, mikä ihme sai järkevän ihmisen tekemään tämänkin liikkeen.

En silti ole mikään ”ihan sama” tai ”joo-joo” -nainen. Itse asiassa olen viime vuosina pohtinut erityisesti perheen äidin roolissa, miten paljon, erityisesti meillä naisilla, on sisäsyntyisiä tai ulkoapäin tulevia asioita, joita meidän on mukamas pakko tehdä tai hoitaa. Toki osa asioista on oikeasti pakko hoitaa, mutta on paljon asioita joita ei missään tapauksessa pidä ottaa itselleen painolastiksi.

Aloitetaan nyt vaikka imettämisestä, ei ole todellakaan pakko. Varsin hyvin ovat äidinmaidon vastikkeellakin lapset kasvaneet. Kaikenlainen urheilu ja jumppaaminen on sekin täysin vapaaehtoista. Silmänympärysvoidetta ei ole pakko hankkia tai käyttää, selluliittivoiteetkin voi unohtaa. Ei myöskään tarvitse marjastaa, sienestää tai säilöä. Eikä varsinkaan istuttaa kotipihaan mitään yrttipuutarhaa tai vihannesviljelmää. Kesällä ei tarvitse mennä mattopyykille eikä hankkia rusketusta. Viikonlopuksi ei tarvitse kehittää ohjelmaa, eikä kesälomalla matkustella tai mökkeillä. Miksi erityisesti naiset kiristävät itseään sillä samalla kaveripainevyöllä, joka heitä ahdisti teininäkin, kun piti tehdä typeriä juttuja vain siksi koska kaveritkin tekivät niin?

Kaltaiseni arjensuorittajan suurimpia stressin aiheuttajia ovat tietysti juhlapyhät, erityisesti pääsiäinen, juhannus ja joulu. Voi sitä pakertamista. Ei riitä tavallinen ruoka, pitää etukäteen suunnitella mitä syödään ja mitä tarjotaan vieraille. Pitää siivota, koristella, leipoa ja askarrella. Virittää tunnelmaa. Mielellään kaiken pitäisi olla itse tehtyä ja täydellistä. Ei auta vaikka töissä olisi kiirettä tai kuumetta pukkaisi, jouluksi pitäisi vielä muistaa rakkaita ja tuttuja lahjoilla. Sitä vannoo aina seuraavana vuonna askartelevansa ne joulukortit heinäkuussa ja ostavansa lahjat elokuussa, vain löytääkseen itsensä taas toisella kädellä pyörittämässä pipareita ja toisella kädellä paketoimassa lahjapaketteja. Eihän se pääsiäinen tunnu pääsiäiseltä ilman rairuohoa, joulu joululta ilman pihapuuhun kiinnitettyjä jouluvaloja ja juhannus juhannukselta ilman mäntysuovan tuoksuisia mattoja. Uskokaa pois Martat ovat ihan oikeassa sen suhteen, että kaapit pitää siivota jouluksi vain jos aikoo viettää joulun kaapissa. Kotirouvilta voi odottaa enemmän kotioperaatioita marjastuksesta käsintehtyihin ovikransseihin, mutta nykyisille työssäkäyville äideille pitää antaa armoa.

Helpommalla voi päästä jo päästäessään irti pakosta. Tekemällä sen mitä jaksaa ja mihin aika riittää. Voi ostaa palveluja, vastuuttaa tehtäviä perheen sisällä ja erityisesti tehdä yhdessä. Eikä haittaa, vaikkei kaikki onnistuisi täydellisesti. Piparit voivat olla vähän käpristyneitä, rairuoho kitukasvuista ja sekin ihan normaalia jos joku kaataa mustikkakeittoa juuri pestylle matolle.

Pakkoliikkeistä luopuminen pätee ihan joka päivä, on huomattavasti helpompi hengittää kun tekee vain oikeasti välttämättömän ja vain sen mikä tuntuu mielekkäältä.