Kauneus

Kauneus on hyvin laaja käsite. Arkipuheissa kauneus mielletään usein kauniiksi näkymäksi, maisemaksi tai ihmiseksi, jonka ulkonäkö koetaan kunkin hetken yleisten kauneusihanteiden mukaiseksi. Saman sukupolven ja kulttuurisen taustan omaavat ihmiset yleisesti ottaen arvoivat kauneutta yhtenäisistä arvostuksista. Vivahde ja maku eroja toki on, mutta pääosin heidän kauneuskäsitteensä ovat identtisiä. Toisin sanoen jos tuhat saman kasvuympäristön ihmistä arvioi kauneutta käsitykset ovat hyvin yhteneväisiä. Kauneus on katsojan silmissä, mutta arvioimme ympäristöä ikäänkuin samansävyisten aurinkolasien lävitse.

Sisäisen kauneuden tulkiseminen ja arvioiminen ovat hieman monimutkaisempia asioita. Vaikka arvoistaisimmekin samanlaisia asioista, nyky-yhteiskunnassa ihmiset tuntevat toisiaan usein vain pintapuolisesti, sisäinen kauneus jää usein arvoitukseksi. Rohkenen väittää, että sisäisen kauneuden normistokin on ihmisille hyvin yhtenäinen. Jos ihminen kuvailee luonteenpiirteitä, joita hän kanssaeläjissään arvostaa, nousevat samat arvostukset takuulla esiin. Sisäisen kauneuden arviointia hankaloittavat ihmisten roolit, harva ihminen on esimerkiksi työelämässä täsmälleen samanlainen kuin kotioloissa. Työ ja ammatillisuus pakottavat ihmisen käyttäytymään tietyn roolimallin mukaisesti. Toki ihminen yleensä tuo osan omaa persoonaansa myös työ-, harraste- tai muihin sosiaalisiin tai yhteiskunnallisiin rooleihinsa, mutta ollakseen uskottava on käyttäydyttävä tietyn roolin mukaisesti. Yritetään muistaa tämä kun seuraavan kerran arvioimme jonkin ammatti-ihmisen kauneutta.

Kauneuden vastakohta on rumuus. Jos mietimme kauneutta rumuuden kautta, lähes kaikki on jollakin tavalla kaunista, koska oikeasti rumaa on niin vähän. Rumuuden sijaan on likaisuutta, välinpitämättömyyttä, huolimattomuutta, rakkaudettomuutta, kurjuutta ja epäonnekkaita elämän tilanteita. Rumaa on esimerkiksi ajattelemattomuus, tunteettomuus, kykenemättömyys empatiaan, valehtelu ja väkivalta. Unohtamatta tietenkään sotaa, terrorismiä, onnettomuuksia ja sairauksia. Elämässä on niin paljon pahaa, että siihen verrattuna kaikki arkinen ja tavallinenkin on todella kaunista. Ei siihen ihmeitä vaadita, vaan oikea katsontakulma.

Yksi kauneuteen liittyvä uskomus on, että kauneus on katoavaista. Oikeasti kauneus voi lisääntyäkin, perhosen toukasta kuoriutuu kaunis perhonen ja rumasta ankanpoikasesta kasvaa joutsen. Ei kauneus katoa, se muuttaa muotoaan. Nuoruuden ulkoinen kauneus on joskus suoraan verrattavissa sisäiseen kauneuteen, aika hioo ihmistä paitsi ulkoisesti myös siloitellen karkeimpia luonteen terävyyksiämme. Esimerkiksi vanhemmuus tekee usein ihmisestä kykenevän asettamaan pienen ihmisen omien tarpeidensa edelle, kyky jota nuorella tytön hupakolla ei välttämättä olisi ollut. Se on kauneutta. Myös rypyt ovat kauniita, ne kertovat eletystä elämästä samalla tavalla kuin jokainen arpi, mustelma ja kolhu. Unohtamatta sitä valtavaa henkistä pääomaa, jonka kokemukset, vastoinkäymiset ja onnen hetket ovat meille sisäiseen kauneuteen kartuttaneet. On oma valintamme miten näemme itsemme, maailman ja ihmiset siinä.