2007 syksyllä uteliaisuus ja lukuisat kaveripyynnöt ihan järki-ihmisiltä veivät voiton. Alkuun meitä oli kovin vähän ja suurin osa kavereistani oli vanhoja koulukavereita Atlantin toiselta puolen. Vierailin naamakirjassa harvoin. Pikku hiljaa kaveripiirini laajeni ja Facebookista tuli puheenaihe lukuisiin keskusteluihin. Kukaan ei kiistänyt tiedon kulun nopeutta, mutta jotenkin Facebookista saatu tieto koettiin juoruamiseksi. Ihmiset tuntuivat jakautuvan ja edelleen tuntuvat jakautuvan kahteen leiriin. Naamakirjalaisin ja sen vastustajiin.Mitä kovemmin on vastustanut, sitä vaikeampi on liittyä. Sehän on suoranaista takinkääntämistä. Ainakin pitäisi olla erinomainen veruke sille, miksi nyt liittyi kun ensin kolme vuotta julisti Facebookin olevan Paholaisen keksintö ja tarkoitettu vain täysille idiooteille. "Piti liittyä kun lapsenlapsi pyysi" tai "tämä liittyi sellaiseen pakolliseen kouluprojektiin" tai "tämä oli vaan helpoin tapa ylläpitää yhteyttä Hondurasissa asuvaan serkkuun". Samalla annetaan ymmärtää, että minä olen liittynyt kun olen tyhmä ja utelias ja he ovat liittyneet ihan pakon sanelemina. Herää kysymys miksi nämä sivistyneet ihmiset sitten haluavat olla minun kavereitani siellä naamakirjassa, jos pitävät minua niin pinnallisena ja typeränä?
Uusia asioita usein pelätään ja niistä maalataan kauhukuvia. Radio ja televisio ovat olleet markkinoille tullessaan paitsi kiehtovia myös pelottavia. Vieläkin puhutaan siitä, miten televisiosta voi oppia pahoja, pahoja asioita ja miten sen katselemista pitäisi rajoittaa. Tietokoneet, pelikonsolit ja matkapuhelimet ovat myös haitallisia, suorastaan vaarallisia. Niistä voi saada epilepsian, syövän tai ainakin passivoitua syrjäytyneeksi. Myös Facebookiin liittyy paljon pelkoja ja uskomuksia. Osa niistä peloista on aiheellisia ja ilman muuta ihmisten tulee miettiä miten ja mitä sosiaalisessa mediassa itsestään kertovat ja jakavat. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ketään oikeasti kaltaiseni tavallisen ihmisen elämä tai valokuvatkaan jaksaisivat kiinnostaa väärinkäytöksiin asti. Kun eivät ne tunnu kiinnostavan edes kaikkia niitä "kavereitanikaan".
Olen todella surkea soittelemaan kavereilleni. Taisin hoidella tämän puhelimessa läyryämis -kiintiöni täyteen jo teini-ikäisenä, ainakin vanhempieni mielestä lankapuhelinmaksut olivat tähtitieteellisiä. Minulle Facebook on tapa pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin, jakaa kuulumisia. Hoituu kätevästi yhdellä tilapäivityksellä, ei tarvitse soitella sukulaisille ja ystäville. Edullista ja tehokasta. Voin jakaa valokuvan kun se on tuore, ei tarvitse kyllästyttää pölyisillä vuosikerta kuva-albumeilla kun tapaamme, voimme käyttää sen yhteisen ajan tehokkaammin. Voin jakaa suosikki musiikkiani, reseptiäni, tapahtumia ja lähes mitä vain. Lisäksi tiedän nopeasti mitä ystävilleni kuuluu, tai ainakin osalle heistä. Osa ihmisistä on kirjautuneena vain saadakseen tietoa, ei sitä jakaakseen, mutta se heille suotakoon.
Sen myönnän, että Facebook vie aikaa. Myös kavereille soittaminen vei aikaa. Sosiaalinen media ei koskaan korvaa oikeita ihmiskontakteja tai tapaamista, mutta voisin väittää, että treffien sopiminen kavereiden kanssa sujuu helposti tätä uutta reittiä käyttäen. Joskus oman sijaintitiedon välittäminen on johtanut välittömään tapaamiseen kun kaveri on tajunnut minun olevan kulmillaan tai samassa kaupungissa yhtä aikaisesti työmatkalla.
Sosiaalinen media on osa nykypäivää, tuskin palaamme aikaan ilman sitä. Koko konsepti on vielä lapsen kengissään ja kehittyy valtavin harppauksin yhdessä ihan uudenlaisen viestintäkulttuurin kanssa. Erilaisia uhkakuvia on hyvä pitää mielessä, mutta ennen kaikkea mieli pitäisi pitää avoimena sen mukana tuomille mahdollisuuksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa