Salilla

 Pieniä lapsia lukuun ottamatta kuntosalilla tapaa ihan kaikenlaisia ja –ikäisiä ihmisiä. Lapsiakin olen nähnyt ja kauhulla pelännyt, ettei vaan sattuisi mitään. Joskus aikuistenkin touhuja saa pelätä, en haluaisi todistaa kun joku liiskaantuu painojen alle, kaataa laitteen tai napsauttaa lihaksensa poikki. Eniten ahdistaa katsella rajojaan kokeilevia miehiä. Nämä miehet ovat yleensä nuoria ja liikkuvat salilla 2-4 hengen porukoissa. He eivät turhia lämmittele. Ryhmässä ähistään isoilla painoilla miesten koosta tai kunnosta huolimatta. Painoja on niin paljon kuin vahvin heistä jaksaa nostaa ja pienimmätkin pusertavat naama punaisena ja suonet pullistuen samoilla painoilla. Onneksi heillä on kuitenkin toisensa, joskus joku on tarpeeksi miehekäs pyytääkseen kavereita pelastamaan kun maitohapot iskevät. 

Samat miesporukat valloittavat jonkun nurkan salista tuskallisen pitkäksi aikaa, yksilöurheilijat suoriutuvat pisteestä huomattavasti nopeammin, koska heidän ei tarvitse välillä parantaa miehistä maailmaa. Naisille pitää antaa tässä kohdin kehuja, silloinkin kun he tulevat sinne ryhmissä he hoitavat hommansa suhteellisen nopeasti. Naisista tuskallisimpia ovat ne jotka tykkäävät vaan istuskella kuntosalin vempaimissa ja tuijotella telkkaria, lukea lehtiä tai näprätä kännykkäänsä. Istuskelun ja lehdet voisi hyvin hoidella myös salin sohvanurkkauksessa. 

Omalla salillani ainakin 80 prosenttia ihmisistä tervehtii toisiaan. Uudet asiakkaat tunnistaa siitä, että he eivät vielä ole oppineet  tervehtimään kuin korkeintaan henkilökuntaa ja siviilistä tuttuja ihmisiä. On toki muutamia erityisihmisiä, jotka elävät ihan omissa maailmoissaan, eivätkä tunnu koskaan tervehtivän ketään ja ovat mestarillisia katsomaan ohi tai kääntämään päänsä sattuessaan kohdille.

Salilla käyvät kaiken malliset ihmiset, on lihaksikkaita, luuviuluja, pullukoita ja kaikkea näiden väliltä. Joku käy salilla kuntoutuakseen, toinen laihtuakseen. Kaikki eivät siis todellakaan tule sinne pullistelemaan, itse asiassa ainakin minun käyttämälläni salilla ne pullistelijat ovat kovin vähissä. Salilla näkee myös kaiken karvaisia asusteita. On jättimäisiä t-paitoja, huppareita ja tiukkaakin tiukempia trikoita. Itse tykkään, että vaate hengittää ja tuntuu mukavalta liikkuessa. Myönnän, että värikkäät vaatteet piristävät ja uusi urheiluvaate voi piristää treeniä kummasti. Ei ole synti jos haluaa salillakin näyttää hyvältä, mutta on mielestäni myös täysin sallittua tulla sinne ihan sellaisena kuin haluaa. Ainoa mikä minua ärsyttää on pinttyneen hien haju. Hiki saa salilla haista, mutta jos pesee salivaatteita vain kaksi kertaa vuodessa niin saa minulta lisänimen, kuten eräs Hikimies on saanut. Hänen lähellään ei voi treenata, koska siinä ei pysty hengittämään. 

Ihailen salilla ihmisiä, jotka tekevät harjoituksensa määrätietoisesti ja sinnikkäästi. Ihmisiä, joilla on jokin päämäärä siinä äheltämisessä, olkoon se sitten mikä tahansa. Ne kuntoilijat jotka nauttivat itsensä rääkkäämisestä ovat myös ilo seurata. Kaikkein ihastuttavinta on seurata niitä pullukoita, jotka ahkeran työn tuloksena muuttuvat silmieni edessä paitsi hoikemmiksi myös selvästi iloisemmiksi. Ryhti paranee ja hymy hiipii helposti kasvoille. Heistä minä haen inspiraationi ja heidän ryhmäänsä haluan kuulua. Onhan se toki myönnettävä, että salilla kulutettujen tuntien aikana olen oppinut ihailemaan ihmisiä, joilla lihakset erottuvat ja keho on ryhdikäs, kunhan lihakset pysyvät kohtuullisina.

Suloisia ovat myös mummot ja papat, jotka pitävät itsensä vetreinä ja liikkuvina saliharjoittelulla. Heillä ei ehkä ole käytössään raskaimmat painot, mutta heidän sinnikkyytensä on ihailtavaa. Perässä tullaan!