Jaksaa jaksaa

Marraskuisena maanantaina lämpimän peiton alta on usein normaaliakin vaikeampi liukua ulos.  Pimeydessä ja jääveden seassa laahustan kohti postilaatikkoa. Kengät kastuvat ja niiden mukana eteiseen kertyy taas puolikiloa märkää hiekkaa ja lehtiä. 

Lämmin suihku, kuppi kuumaa kahvia ja villasukat ovat päivän ensimmäinen ja tärkein porkkana.

Arkiaamut yhden kylpyhuoneen lapsiperheessä ovat pääsääntöisesti kireän kiireisiä, siksi mieluusti herään muita aikaisemmin saadakseni omaa rauhaa aamuisin. Usein muut vasta kömpivät esiin koloistaan kun minä jo suunnistan apaattisten tuulilasinpyyhkimien taakse kohtaamaan silmiäsärkevän kirkkaita ajovaloja. Rekkojen seassa jaksaa paremmin jos on saanut aamuhalaukset ja unisen ”ajathan sitten varovasti” –toivotuksen.  Autossa pysyn hereillä musiikin avulla, autoradio on auton tärkein osa. Hyvän musiikin avulla voi työmatkan aikana käydä jossain todella kaukana, unohtaa kiireen, ajan ja paikan. 

Työssä käyn enimmäkseen rahan vuoksi. Onhan siellä omat sosiaaliset funktionsa, mutta palkka on se mikä saa jaksamaan. Säännöllinen eurovirta pankkitiliä kohden tekee elämisestä helpompaa. Marraskuu on usein hyvin työteliäs kuukausi, työyhteisössä on silloin vähän lomailijoita ja vuoden vaihteen lähestyminen saa ponnistelemaan kuluvan vuoden tavoitteiden täyttämiseksi. Aika monella työpaikalla valmistellaan pikkujouluja, nekin voivat auttaa kestämään pimeyttä.

Työpäivän jälkeen tekisi mieli vaan käpertyä kynttilän valossa kotisohvalle viltin alle, mutta yllättävän usein löydän itseni kuntosalilta. Kunnon rääkin jälkeen olo on euforinen, toimistossa istuminen on myrkkyä lihaksille, jotka saan salilla heräteltyä henkiin. Samalla saatan tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia.

Kuntoilun jälkeen kutsuu koti ja perhe, unohtamatta rakasta sohvaa. Joskus oman lapsen kommentti ”äiti, sie oot paras” voi auttaa jaksamaan arkirutiineita päivä tolkulla. Arkisin aikaa lapsille on kovin vähän, mutta lyhyet hetket voivat olla kultaakin kalliimpia. Myös puoliso on tärkeä, kun oikein väsyttää voi toinen hoidella ”iltavuoron”. Arjen jakaminen rakkaan (aikuisen) ihmisen kanssa helpottaa kaikkea puolella. (En osaa kuvitellakaan miten yksinhuoltajat selviävät kaikesta). Kun lapset sitten vihdoin ovat unten mailla, on hetki aikaa itselle.  Usein haluan venyttää tätä hetkeä ja viivyttää nukkumaan menoa, mikä kostautuu sitten taas seuraavana aamuna, kun on entistäkin vaikeampaa herätä. Onneksi on olemassa viikonloput, silloin tällöin viikonloppuisin sitä onnistuu jopa kahdeksan tunnin yöunet nukkumaan – sillähän jaksaa taas monta päivää lyhyillä yöunilla.