perjantai 23. marraskuuta 2012

Laihuuden luihuus



 Vuosikymmeniä ovat langanlaihat mallit muokanneet kauneusihanteitamme. Alipainoisen mallin vieressä lihaksikas, urheilullinen ja normaalipainoinen nainen tuomitaan xl-malliksi television mallikilpailussa. Hänkin on oikeasti todella hoikka. Surullisinta oli, että tuomarit arvostelivat hänen lihaksiaan kun ne erottuivat kuvissa. Kuvat kelpaisivat kuulemma vain urheilullisiin kuvauksiin. 

On totta, että maailmassa on paljon luontaisesti hoikkia naisia, jotka hyödyntävät tätä kiusallista ominaisuuttaan toimimalla malleina. On myös totta, että miljoonat nuoret (ja vanhemmatkin) naiset laihduttavat jatkuvasti saavuttaakseen koon 30-32, jota mallit käyttävät. Nämä naiset altistavat kehonsa turhaan sairaalloisen laihduttamisen, jopa anoreksian, kouriin koska näkevät itsensä valtavan kokoisina. Toisaalta kun kehonkuvasta häviää todellisuus, he eivät koskaan voi olla tarpeeksi laihoja. Valtaosa mallimaailman huipuista ei sitä paitsi ole naisia, vaan nuoria kehittymättömiä tyttöjä.

Digitaalisella kuvan käsittelyllä saadaan laihoista naisista tehtyä kauniita ja vielä todellisuuttakin laihempia. Kuvan käsittelyllä nälkäkurjen iho ja hiukset hehkuvat, tummat silmänaluset peitetään ja kadonneet rinnat saavat pyöreämmän muodon (ellei mallilla ole silikonista etuvarustusta). Vaatteet saadaan istumaan käyttämällä nitojia ja teippiä. On oikeasti todella geneettinen harvinaisuus, että alipainoisella naisella on rinnat. 

Toinen puoli tästä totuudesta ovat ne niin kutsutut xl-mallit. Kun ne ovat pääsääntöisesti niitä oikeasti M-kokoisia naisia. Niitä normaaleja. Valitettavasti tämän on huomannut myös vaateteollisuus. Osa erityisesti nuorison suosimista vaateketjuista myy todella pieniä L-kokoisia vaatteita. Miltä tuntuu normaalivartaloisesta nuoresta naisesta kun L-kokoinen vaate ei mahdu päälle? No itkuhan siinä tulee, ja halu laihtua, hinnalla millä hyvänsä. 

Miesmallien ei tarvitse olla luuta ja nahkaa, heillä saa olla lihaksia, ellei jopa pidä. Miesten vaatteet ovat pitäneet paremmin mittansa, miehiä ei altisteta mihinkään isojen poikien osastoille, jossa myytäisiin vain ehtooikäisten pappojen vaatteilta näyttäviä säkkejä. Kukaan nainen ei kai ihaile luisevia miehiä, eikä kukaan mies halua itsekään muistuttaa vartaloltaan afrikkalaista maratoonaria. Miksi naisten osalta tämä homma on niin pielessä?

Eikö jo aika olisi kypsä normaalivartaloisille malleille? Maailma pursuaa upeita ja kauniita naisia, jotka osaavat kantaa vaatteen kuin vaatteen siten, että vaate näyttää haluttavalta. Kokoa 36-38 kantava lähes 180 cm pitkä nainen on takuulla upea näky, vaikka saattaisi hyvinkin olla painoindeksiltään normaali.  Heillä saattaisi olla aitoa hehkua, jota ei enää tarvitsisi fotoshoppaamalla kiillottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa