Painajaisia

Nuorena näin toistuvaa painajaista aina kun jokin asia painoi mieltä tai stressasin. Unessa minua seurasi murhaaja. Murhaajan ulkomuoto vaihteli aina, samoin tavat miten hän yritti minua päästää päiviltäni. Pakenin murhaajaa milloin mitenkin, yleensä kuitenkin yritin juosta jossakin sokkeloisessa talossa häntä karkuun. Joskus murhaaja onnistui minua haavoittamaan ja joskus minä löysin sakset, veitsen tai aseen jolla kykenin puolustamaan itseäni. Joskus onnistuin tuuppaamaan murhaajan alas kerroksista ja joskus sytytin hänet tuleen sytkärillä ja hiuslakalla. Muistan myös kamppailleeni murhaajan kanssa uima-altaassa, missä murhaaja yritti hukuttaa minut pitämällä päätäni veden alla. Sieltä selvisin ensin potkaisemalla murhaajaa jalkoväliin ja sitten sukelsin johonkin tunneliin missä minun piti pidätellä henkeä pieni iäisyys. 

Unessa sain aina torjuttua murhaajan itsepuolustuksella, tappamalla murhaajani. Helpotuksen tunne valtasi minut, hengitin ja usein itkin. Kun sitten lähdin helpottuneena kävelemään pois päin kääntäen murhaajalle selkäni, tarttui murhaaja jälleen kiinni jalkaani, olkapäähäni tai hiuksiini. Kaikki alkoi alusta, uni ei päättynyt koskaan onnellisesti. Vain herätyskello pelasti minut murhaajan käsistä.

Jonkun aikaa elin ilman tällaista toistuvaa painajaista, saatoin nähdä satunnaisesti painajaista ilkeistä ihmisistä, rakkauden pettävistä jäistä, hurrikaaneista tai käärmeistä. Muutama vuosi sitten aloin nähdä stressaantuneena, huolestuneena tai yliväsyneenä uutta toistuvaa ja todella ahdistavaa painajaista.Unessa olen yleensä hotellihuoneessa tai laivan hytissä. Minulla on vain pari minuuttia aikaa pakata hirvittävä määrä tavaroita jotka ovat kaaoksena leviteltynä ympäri huonetta. Minulla on vain yksi matkalaukku, johon on mahdotonta saada mahtumaan puoliakaan tavaroista. Kello käy ja ahdistun hetki hetkeltä enemmän. Joskus minulla on minuutti aikaa kirjautua ulos tai kolme minuuttia aikaa ehtiä junaan. Joskus tuskaa lisää, että olen yöpuvussani enkä löydä puhelinta tai avaimia. Kuulostaa varmaan kesyltä, mutta vaihtaisin tämän laukunpakkaus ahdistuksen koska vaan siihen murhaajapainajaiseeni. Koen niin suurta ahdistusta ja riittämättömyyttä. Jos jätän jotain laukun ulkopuolelle, se tuntuu kuin jättäisin sinne oman lapseni. Toisaalta sitä murhaajan kohtaamista harjoittelin monta vuotta ja ehkä sen vuoksi en koe sitä enää niin ahdistavana.

Olen hereillä päättänyt, että teen unessa jotain toisella tavalla murtaakseni ahdistuksen. Yritän tietoisesti ohjata itseäni unessa jättämään tavarat, mikä ei ole toistaiseksi onnistunut ikinä. Kerran olen löytänyt rahapussin ja puhelimen, pakannut laukkuun niin paljon kuin sinne ikinä olen saanut tungettua. Hetken koin unessa jo hyvää oloa, mutta sitten hotellin respassa odottaessani vuoroa uloskirjautumiseen laukkuni lukot pettivät ja kaikki kiireellä kasatut tavarat leviävät pitkin aulaa. Ihmiset tuijottavat minua ja minä voisin kuolla häpeästä.

Kulunut vuosi on ollut yksi vaikeimmista vuosistani. Paljon tuttua ja turvallista on kadonnut. Ehkä se on saanut minut unessa tarraamaan kiinni niihin tavaroihin. Epävarmuus arjessa on heijastunut uniin, luopuminen asioista oikeasta elämästä on aiheuttanut pakonomaista tarrautumista omiin tavaroihin unessa.  

Nämä pakkailu-unet eivät ole vielä kokonaan loppuneet, mutta onneksi ne ovat jo harventuneet. Toivon, että jonakin yönä voin jättää kaiken taakseni ja kävellä ulos siitä huoneesta ja koko hotellista.