 |
| Kuva googleimages |
Niin hölmöiksi, ettei niistä kehtaa edes blogissani puhua rehellisesti. Yöllä pienetkin häiritsevät asiat eivät tunnu millään lokeroituvan aivolohkoihini. Ne paisuvat ja pullistelevat. Asia, jonka päivällä ohitan olan kohautuksella, pitää yöllä vaivata, vatkata, pyörittää ja kieputtaa.
Parin tunnin pyöriskelyn jälkeen sitä tajuaa, että herätyskello soi jo muutaman tunnin kuluttua. Alkaa epätoivoinen kelloa vastaan taisteleminen. Yritän hyljätä typerät pähkäilyni, rentoutua ja tyhjentää mieleni. Siirryn mielessäni rauhalliseen paikkaan, kuuntelen hiljaisuutta ja "poks" jokin typeristä ajatuksistani aloittaa uusintakierroksen. Typerintä on yrittää puhua itselleen järkeä ja samaan aikaan kello raksuttaa eteenpäin. Kun uni vihdoin armahtaa, unessa jatkan asioideni käsittelyä entistäkin hullummin tavoin. Aamulla herään väsyneenä ja ihan yhtä tyhmänä kuin aikaisemminkin.
Ennen ei tarvinut kuin heittäytyä levyksi ja uni vei. Toki nytkin pari kolme yötä pyöriskeltyäni otan lukua jo kaatuessani. Tai sitten kuolapäikkärit kompensoivat. Joskus äärimmäinen fyysinen rääkki voi auttaa unen saamiseen.
 |
| Kuva googleimages |
Itseäni on auttanut rentoutumaan piikkimatto. Sitä vasten kun makaa selän iho paljaana riittävän pitkään, niin minulla ainakin alkaa mukavasti heijata päässä, jos olen väsynyt.
VastaaPoistaTunnistan myös mainitsemasi ilmiön eli omien ongelmien vähättelyn ja lapsellisena pitämisen. Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että samat tunteet on meillä aikuisilla kuin lapsillakin. Aikuistuessamme olemme vain oppineet sosiaaliset normit, joiden rajoissa tunteita saa ja voi osoittaa.
Minua on myös auttanut nukkumaan paremmin se, etten enää herätessäni laske, montako tuntia vielä ehdin nukkua. Oikeastaan on parempi, ettei kelloa katso ollenkaan. En myöskään enää yritä tyhjentää mieltäni, vaan yritän antaa ajatuksille luvan tulla ja mennä miten tykkäävät. Olkoot, kun ovat olemassa. Jos minulla on jokin selkeä huoli, kirjoitan sen (tai kaikki huolet) illalla paperille ja ajattelen, että voin jatkaa niistä seuraavana päivänä.
Kiitos kommentista. Olen kokeillut joskus piikkimattoa, sain silloin siitä rytmihäiriöitä. Sitä voisi kokeilla uudelleen nyt kun tilanne rh-osalta on korjaantunut. Kellon katsomisesta olen yrittänyt päästä irti. On yhden tekevää nukkuuko tunnin vai kolme, laatu on tärkeämpää kuin määrä. Koska en nuku yksin ja puolisoni ei näe pientä kelloa ilman silmälaseja, meillä on kissankokoiset ledvalot heijastamassa kellon aikaa. Kylkeä kääntäessä on vaikeaa välttää katsahtamasta kellon aikaa.
VastaaPoistaAjatusten työstäminen, niiden tyhmienkin lienee pakollista. Tuo paperille kirjoittamista voisin kokeilla. Samaa olen kuullut kerrottavan unien kirjaamisesta ylös heti herättyä. Sieltä saa kuulemma vastauksia ongelmiin jos osaa tulkita omia uniaan oikein.
Piti tulla kirjoittamaan piikkimatosta, kellon katsomisen välttämisestä ja murheiden paperillekirjoittamisesta, mutta "tahonollataiteilija" jo kaiken ehtikin ensin :)
VastaaPoistaMutta hyviä ohjeita kaikki. Tosin sellaisia, joita on helpompi antaa muille kuin noudattaa itse. Ihan samanlainen yöstressaaja kun olen itsekin.
Onkohan se vaan niin, että päivällä ei oikein ehdi keskittyä niihin mukamurheisiin ja illalla kun on hiljaista ja asettuu paikoilleen, niin kaikki päivän aikana käsittelemättä jäänyt alkaa vaivata mieltä.
Ja niinkuin sanoit, just ihan niin tyhmistä ja mitättömistä aiheista, ettei paljon viitsi ääneen edes mainita. Mun mies ei ainakaan ymmärrä mun yöpyörimistä ollenkaan. Sanoo vaan, että "Mikset vaan laita päätä tyynyyn ja nuku". Niinpä :)
Fyysinen rasitus ja ulkoilma auttaa jonkun verran, mutta rasituksen ja nukkumaanmenon välissä pitää ainakin mulla olla riittävästi aikaa tai taas käy ylikierroksilla.
Jooga oli hyvästä, mutta se harrastus valitettavasti loppui, kun vetäjä muutti muualle.
Joogailtoina sammuin minäkin sänkyyn samantien. Ja pystyin nukkumaan koko yön heräämättä, mikä on sekin yhtä harvinaista kuin ne dinosaurukset :)
Tuo on kyllä totta, että fyysinen rääkki ajoittuu minulla usein liian myöhäiseen iltaan. Siihen sitten vielä kuppi tai kaksi kahvia yhdeksän korvilla, niin onko tuo ihme jos ei väsytä? Nyt olenkin vaihtanut kahvin usein yrttiteehen.
VastaaPoista