Kattila ja paistinpannu

Kattila ja paistinpannu olivat istuneet vierekkäin kaapissa pölyttymässä ja hyödyttöminä jo kuukauden päivät. Kattilan pinna alkoi jo kiristyä. Molempia vilutti ja harmitti. Heillä oli ikävä lieden lämpöä, kauhojen ja vispilöiden kosketusta. Eniten kattila kaipasi kiehuvaa nestettä ja paistinpannu tirisevää voita. Kattilalla oli ikävä kanttakin.

Keittiössä kyllä puuhailtiin, mutta kattilan ja paistinpannun oli nyt syrjäyttänyt wokpannu ja vedenkeitin. Uunivuokaakin oli tarvittu ja mikroaaltouuni oli piipittänyt tasaiseen, heille vaan ei ollut nyt käyttöä. Keittiössä tuoksui ja kolisi, mutta he saivat tyytyä värjöttelemään kaapin takaosassa pimeässä. Viikko sitten kaapissa oli vieraillut hämähäkki, toistaiseksi he olivat onneksi säästyneet seitiltä.

Aikansa kuluksi kattila alkoi haastaa riitaa paistinpannun kanssa. Kattila kertoi miten monta paistinpannua hänenkin seuranaan oli jo vieraillut. Paistinpannut vaan eivät olleet yhtä vahvaa tekoa kuin kattilat. Niiden teflon kului ja pian niissä oli sellainen pintavika, että kokki vaihtoi pannun uuteen. Vanha kierrätykseen ja uusi pannu tilalle. Paistinpannu yritti puolustautua selittämällä, että hän oli erilainen kuin muut paistinpannut. Hän oli valurautainen - ei mikään sekunda teflon. Kattila nauroi ivallisesti ja totesi kaikkien paistinpannujen olevan ihan samanlaisia. Toista oli hänellä, hän oli palvellut jo nykyisen kokin isoäitiä, hän oli nähnyt satoja erilaisia seoksia sisällään. Vaikka joskus oli pohjaan palanutkin niin aina oli hänet puunattu takaisin kuntoon.

Paistinpannu alkoi provoisoitua. Paistinpannu meni suorastaan henkilökohtaisuuksiin. Sen oli pakko kertoa kattilalle miten kulunut kattilan ulkopinta oli, pohjakin oli täynnä naarmuja. Kattilan kansi taisi olla kadonnut - kansi oli takuulla saanut tarpeeksi kattilan omahyväisyydestä. Lopuksi paistinpannu kertoi miten kattilan ulkopinnalla oli ikävän hajuinen pinttynyt likamöykky, se tuskin enää koskaan lähtisi irti, toisin kuin toinen kattilan kahvoista, joka roikkui toispuoleisesti. Pannu epäili, että kahva oli lähdössä samalla tavalla kuin kansikin, mahdollisimman kauas ja mahdollisimman nopeasti. Lopuksi paistinpannu kertoi nähneensä viimeksi hellalla istuessaan kauniin ja kiiltävän uuden lasikannellisen kattilan. "Se saattoi jopa olla painekattila", pannu kuittasi. 

Kattilaa harmitti entistäkin enemmän. Kattila kertoi pannulle miten se joskus oli ollut hyödyllinen muuallakin kuin keittiössä. Kattila oli pelastanut parketin kun katosta oli tippunut vettä. Kattila oli saanut olla lattian suojaajana. "Sinusta ei taida olla muuhun kuin keittiöhommiin?" Paistinpannu huokaisi syvään. Siitä oli kurjaa kun sen pitkäaikainen kumppani haastoi riitaa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Yhdessä oli monta hyvää ateriaa valmistettu ja montaa herkkua kypsytelty. Raskain sydämin pannu kertoi, miten kokki oli joskus yöllä hakenut paistinpannun sänkynsä viereen. "Minä olen paitsi astia, myös hänen salainen aseensa. Kun häntä pelottaa yöllä, minä turvaan hänen untaan." Paistinpannua ei ollut onneksi tarvittu lyömäaseena, pelkkä läsnäolo oli riittänyt turvaksi. 

Kattila ei enää kyennyt nokittamaan paistinpannua. Yhteiset muistot paistinpannun kanssa tulivat senkin mieleen lämpiminä kylmän kaapin nurkan uumenissa. "Muistatko kun lapset kaivoivat meidät esiin ja tekivät meistä rumpusetin? Miten onnellisia olimme kun lasten ilo tarttui myös aikuisiin?" Kattila mietti kylkiensä lommoja, ne olivat merkki onnellisista hetkistä, suurin osa niistä oli jaettu yhdessä paistinpannun kanssa. Pannussa kypsyi liha ja kattilassa kiehuivat perunat. "Anteeksi", sanoi kattila. "Saat", sanoi paistinpannu. Siellä ne sitten kököttivät värjötellen vielä muutaman viikon, kunnes wokpannu pääsi vuorostaan pölyttymään ja paistinpannu sekä kattila pääsivät jälleen tekemään yhdessä taikojaan.