Suunnitellut olot

Suomalainen usein suunnittelee huppelinsa sekä krapulansa. Hän merkitsee kalenteriinsa päivän, jolloin aikoo juoda alkoholia sen verran reilusti, että seuraavaksi päiväksi ohjelmassa ei ole muuta kuin epäterveellistä syömistä, makoilua, hömppä televisio-ohjelmia ja nestetasapainon palauttelua. "Ei, en pääse lenkille silloin, mulla on slloin paha olo." 

Kuva googlesta

Sen lisäksi, että varsinaiseen otantaan hankintaan aineksia, varataan myös seuraavalle päivälle tykötarpeita. Keltainen jaffa, särkylääkkeet ja pizzataksin tilauslista löytyvät usein käden ulottuvilta. Myös reitti pytylle katsotaan valmiiksi, amatöörit saattavat varata vadin tai ämpärin käden ulottuville. Itse muistan joskus nuorena kouluttaneeni jopa silloisen poikaystäväni varsin lahjakkaaksi hiustenpitelijäksi. Onneksi posliinibussia ei ole tarvinut viime vuosina enää ajella, omat rajat ovat nuoruusvuosia paremmin hallinnassa.

Osana kankkuspäivään varautumista ovat myös erilaiset uskomukset asioista, joiden avulla pahaa oloa ei synny tai olotilan karmivuus pysyy siedettävyyden rajoissa. Ennaltaehkäisevä lääkitys, vitamiinit, yöruokailu, sauna, vaakamambo, runsas veden juonti (takuulla toimivin koska silloin ei ehdi juoda niin paljon alkoholia), samassa myrkyssä pitäytyminen ja raitis ulkoilma lienevät näitä tavallisimpia. Kaikilla huppeliin asti päässeillä oireet ovat kuitenkin yksilöllisiä. Aika ja uni lienevät ainoita oikeasti tepsiviä. Joskus samasta määrästä tulee aivan karmea olo, toisella kertaa korkeintaan vähän janottaa.

Fyysisten oireiden lisäksi koomapäivään sisältyy usein henkistä ahdistusta. Kukapa ei olisi kuullut morkkiksesta. Mitä harvemmin koomailee, sitä varmemmin myös vannoo, ettei tahdo enää ikinä oloilla. Vaikka huppelitilan tekemiset olisivat kirkkaana mielessä eikä tiedostetusti olisikaan tehnyt mitään lähellekkään noloa tai häpeällistä, ankea apeus kuuluu varsin usein "dagen efter" -fiiliksiin. Ei liene edes tarpeen mainita miten kiusallista on, jos muistikuvissa on aukkoja tai epämääräisten tilanteiden yhdisteleminen kangertelee. Muistikuvien palautuminen on osa parantelemisprosessia.

Kanuunanhoitoprojektiin liittyy myös omaisuuden tarkastus, onhan kaikki omat tarvikkeet varmasti kotiutettu. Tsekataan miten paljon rahaa jäi, vai jäikö sitä. Tarkistetaan puhelimen ja sosiaalisen median viestit, sinkut kenties pohtivat niitä puhelimeen talletettuja puhelinnumeroita ja kaveripyyntöjä. 

Pahinta ja kamalinta fyysisen pahan olon lisäksi on, jos oikeasti joutuu tekemään jotain vaativaa seuraavana päivänä. Toiseksi pahinta on  laskea promilleja ja miettiä ajokuntoisuuttaan. Kolmanneksi pahinta on, jos joku nalkuttaa vieressä, me naiset taidamme osata tämän taidon miehiä lahjakkaammin. Oman äidin "Luoja tautiasi lisätköön!" -toivotus on iskostunut osaksi autopilottia. Kuulen äänen aina jos löydän itseni oloilemasta. Niin ja kamalia ovat myös ne suunnittelemattomat krapulatilat. Kun humala on päässyt yllättämään ja tykötarpeet oloiluun puuttuvat.

Parasta on muistella hauskaa iltaa, joskus muistelua on hauska tehdä vielä vuosienkin päästä. Vuosien päästä ne kamalimmatkin muistot voivat saada iloisempaa väritystä. Ihanaa on myös jos joku pitää huolta tai jakaa tilan kanssasi. Eikä voi unohtaa sitä hetkeä kun elämä alkaa jälleen voittamaan, väri palaa kasvoille ja päänsärky häviää. Kroppa on rento, stressi on poissa ja tilanne jälleen nollattu.