Rikkinäinen

Kuva google Images

Elämässäni on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Suurin osa asioista on ollut melkoisen kurjia. Minua on koeteltu ja olen huomannut olevani yllättävän vahva. Toisaalta tuntuu, että elän tyhjiössä, josta tunteet on imetty pois. Ainakin kaiken negatiivisen ja ikävän käsittelyn haluan siirtää mahdollisimman kauas, mielelläni haluaisin haudata ne pysyvästi syvälle peruskallioon, loppusijoittaa kuin ydinjätteet. 

Tuntuu, että ilonaiheita on vähän. Asiat, joista ennen iloitsin kovasti tuntuvat joskus jopa täysin yhdentekeviltä. On pelottavaa kun onnellisia hetkiä on niin vähän. En ole täysin onnetonkaan. Olen vain väsynyt ja turta. Syväjäässä. Usein olen kovin surullinen ja kätken sen kaikilta, itseltänikin.

Tiedostan, että jonkin päivänä en pääse enää karkuun näitä tunteitani. Haluaisin voida käsitellä niitä pieninä sopivina annoksina. Pelkään, että jonakin päivänä kun en ole varuillani ja varpaisillani, voi tapahtua yllätys hyökkäys. Tunteet iskevät jostain takavasemmalta ja vyöryvät ylitseni. 

Pelko tekee minusta ärtyisän. En oikein uskalla edes täysin rakastaa ketään. Pelkään rakastaa, koska rakkaan ihmisen menettäminen sattuu niin pahasti. Omat lapset haluaisin suojata koko pahalta maailmalta ja valitettavan usein tuntuu, etten nykyisillä voimavaroillani edes pysty heille osoittamaan omia tunteitani. Sitä, miten paljon heitä rakastan ja miten tärkeitä he minulle ovat. 

Toivon, että kaikella on tarkoituksensa. Näillä ankeilla ajoillakin. En minä oikeasti ole tällainen kävelevä jääkaappipakastin. Minä olen herkkä ja tunteellinen ihminen. Olen rikki ja luulen, että vain aika korjaa minut.