Oppiminen

Joskus asioiden oppiminen käy kuin itsestään. Ihminen imee tietoja ja taitoja kuin pesusieni ja osaa hyödyntää ja yhdistellä oppimaansa uutta. Toisinaan taas oppiminen on väkinäistä ja halutonta, uuden asian omaksuminen tuntuu täysin mahdottomalta ja tuskaiselta.

Oppimisprosessiin vaikuttavat monet tekijät, yksi tärkeimmistä on asenne. Jos todella haluaa oppia jotain, uskon, että todella isoja ja vaikeitakin asioita on mahdollista oppia edes kohtuullisesti. Kaikista ei tule olympiavoittajia tai astronautteja fysiikkansa vuoksi, mutta yleisesti ottaen himo osata jokin taito auttaa kummasti opettelussa. Himon lisäksi pitää uskoa itseensä ja siihen, että asian oppiminen on mahdollista. Kun ihminen ensimmäisen kerran ajaa polkupyörällä, luistelee, ajaa autoa tai tekee avosydänleikkausta, hänen täytyy uskoa itseensä. Toki se auttaa, jos vieressä on ihminen, joka valaa luottamusta taitoon, antaa ohjeita ja on ennen kaikkea läsnä tukena ja luomassa turvallisuuden tunnetta.

Oppimiseen liittyy usein harjoittelu ja harjaantuminen. Se mikä aluksi tuntuu vaikealta ja hankalalta, vaatii ehkä tuhansia ja tuhansia toistoja sujuakseen. Ihminen ei osaa tehdä kärrynpyöriä ja voltteja syntyessään, ne jotka nämä taidot osaavat ovat hikoilleet taitonsa eteen. Joillakin meistä on enemmän kärsivällisyyttä opetella uusia asioita ja toisilla oppiminen hidastuu, kun taidot eivät kasva odotetulla nopeudella. Osa taidoistamme tulee meille luontaisena ja helposti, toinen on taitava kielissä ja toinen matematiikassa. Osansa oppimisnopeudessa, halussa ja innostamisessa on usein myös opettavalla kanssa ihmisellä. Kaikki muistamme sellaisen opettajan, joka selkeästi osasi opettavan aineensa, mutta hänen opetusintonsa ja –tapansa eivät olleet omiaan houkuttelemaan asian pariin saatikka sitten innostumaan opetettavasta aiheesta.

Erinomainen opettaja osaa opettaa vaikkapa hikisien sukkien pesemistä niin mielenkiintoisesti, että oppilas on täysin haltioissaan tästäkin jalosta taidosta. Hyvän opettajan opetukset muistetaan vielä silloinkin kun omien lapsien nimet ovat jo dementian peitossa.

Opetin itse joskus englantia tytölle, joka vihasi englannin opiskelua. Olin ovela, laitoin hänet kirjoittamaan suosikki laulunsa sanat paperille ja sitten kääntämään lyriikat. Pikku hiljaa sain tytön ymmärtämään, miten paljon hyötyä on hyvästä englanninkielen taidosta. Samalla ujutin hänelle omia opiskelurutiinejani, joilla itse aikoinani oli selvinnyt siitä ruotsinkielestä, josta en itse niin kovin pitänyt.

Ihmisen mieli on siitä kummallinen, että joskus asiat jäävät mieleen silloinkin kun niille ei ole tarvetta. Olisi ihanaa puhdistaa aivokapasiteettia kaikesta turhasta jota sinne on tallentunut, vapauttaa sitä tärkeämpien asioiden käyttöön. Tai olisipa ihanaa kun voisi kiinnittää itseensä jonkinlaisen ulkoisen kovalevyn ja tallettaa sinne niitä tietoja, jotka eivät millään tunnu tarttuvan. Elokuvassa Matrix oli niin kätevä tapa oppia hetkessä esimerkiksi taistelulajien taidot tai helikopterilla lentäminen, oppi vaan ladattiin ihmisen aivoihin. Toisaalta se oppimisen ilo jäisi kokematta. Se hetki kun kokee ymmärtävänsä, osaavansa, taitavansa. Se on korvaamatonta ja motivoi jälleen uusien asioiden opettelemista.