Tyhjäkäynti kielletty

Siinä hän istui autossa parkkipaikalla ja odotti. Radiosta tuli Anna Puuta, Eppuja ja Haloo Helsinkiä. Hän vaihtoi kanavia etsien sopivampaa musiikkia, tuloksetta. Kello oli jo vartin yli, missä se tyttö oikein viipyi? Tyhjäkäynti kielletty kyltti osui miehen silmään ja hän sammutti auton moottorin. Radio hiljeni. Mies tarkisti puhelimen, ei viestejä eikä puheluita. Tyttö oli nyt jo kaksikymmentä minuuttia myöhässä, pitäiskö hänen soittaa tytölle? Ei vielä, tyttö oli sanonut olevansa valmis kahdeksan maissa. Hän päätti odottaa puoli yhdeksään ennen kuin soittaisi. 

Parkkipaikka oli lähes tyhjä, toisessa päädyssä oli tumman sininen Volvo, joka alkoi peittyä lumeen. Mies seurasi räntäsateessa lähestyvää koiran ulkoiluttajaa, joka kulki parkkialueen läpi. Koira oli ylipainoinen noutaja, jonka käveleminen näytti tuskalliselta. Myös ulkoiluttaja oli rehevä kuusikymppinen nainen ja mies totesi sanonnan koiran ja omistajan yhdennäköisyydestä pitävän tässäkin tapauksessa paikkansa. Kaksikymmentäviisi yli kahdeksan. Mies nousi ylös autosta, otti lumiharjan ja harjaili pois räntää. Käsi haki taskusta tupakka-askia vanhasta tottumuksesta, taskusta löytyi vain pastillirasia. Tupakkalakkoa oli nyt kestänyt jo kaksi viikkoa. Tälläisinä hetkinä tupakkaa kaipasi enemmän tavan vuoksi kuin himosta. Käsillä piti olla jotain tekemistä, tupakka antoi myös luonnollisemman syyn nousta autosta jaloittelemaan. Onneksi nyt satoi räntää, lumen harjaaminen autosta oli luontevaa. 

Mies kuuli rakennuksesta tyttöjen naurua ja pian tyttö ilmestyikin kolmen muun tytön seurassa. Tytöt eivät heti huomanneet miestä, mutta kova ääninen nauru hiljeni heidän saapuessaan auton kohdalle. "Voidaanko viedä Henna ja Pia kotiin?" kysyi tyttö. Mies nyökkäsi ja pakkasi tyttöjen kassit takapaksiin. Henna ja Pia kiipesivät takapenkille, eivätkä kopistaneet lumia kengistään. Miestä harmitti, mutta hän pysyi vaiti. Tyttö istui hänen viereensä ja vaihtoi radion kanavan heti. Tytöt kertasivat harjoituksissa tapahtuneita asiota ja mies ajoi tuttua reittiä ensin Hennan ja sitten Pian kodin kautta. Kun vieraat tytöt olivat lähteneet autoon tuli kiusallinen hiljaisuus. Miksi heidän oli niin vaikeaa olla kahden? He puhuivat vain arkisista aikatauluista ja välttämättömistä. Ei ollut keveää keskustelua, ei vitsejä, ei vakavia juttuja eikä hymyjä. He istuivat vieretysten autossa, asuivat samassa asunnossa, söivät samassa ruokapöydässa ja silti kaikki oli niin etäistä ja vaikeaa. Mikään ei ollut kuin ennen. Molemmat toimivat kuin robotit, kumpikaan ei puhunut tunteista. Tunteet olivat pitkällä aikalisällä. Kumpikaan ei voinut sanoa, miten paljon heitä ahdisti tai pelotti edes ajatus, että tuo vieressä oleva ihminen katoasi tai häviäisi. Oli helpompi elää päivä kerrallaan. 

Siinä he olivat isä ja teini-ikäinen tytär, kahden. Miehen vaimo ja tyttären äiti oli kuollut. Kaikki oli tapahtunut kuin unessa. Miehen työhuoneeseen oli kesken työpäivän tullut poliiseja, onnettomuus he sanoivat. "Kuoli heti, ei mitään tehtävissä". Siitä oli nyt kolme vuotta, mutta miehen ja tyttären elämä ei koskaan palaisi normaaliksi. Teini-ikäinen tytär tarvitsisi äitiä nyt kipeämmin kuin koskaan, mies ei osannut purkaa edes omaa pahaa oloaan ja tyhjyyden tunnettaan, saati auttamaan tytärtään. Niinpä he puhuivat vain välttämättömistä arkisista asioista. Kumpikaan ei puhunut tunteistaan, ikään kuin se olisi täydellisen kielletty miinoitettu alue, jonne astuminen olisi laukaissut surun karusellin uudelleen käyntiin. 

Mies ja tytär kävelivät autolta taloa kohti. Räntäsade oli muuttunut lehmän kokoisiksi jättihiutaleiksi, jotka leijailivat alas taivaalta kuin hidastetussa filmissä. Mies avasi oven ja juuri kun tytär aikoi sisälle taloon miehen ohitse, mies tarttui tytärtään kädestä ja sanoi "Tiedäthän, että rakastan sinua yli kaiken." "Ymph, joo", vastasi tytär ja astui sisään, riisui takin ja jatkoi matkaansa huoneenseensa. Mies ei ollut varma, mutta hän oli kuulevinaan hiljaista nyyhkytystä tytön huoneesta.

Aamulla tyttö oli lähtenyt kouluun ennen kuin mies heräsi. Mies keitti kahvia ja otti maidon jääkaapista. Jääkaapin oven suljettuaan hän huomasi jääkaapin ovessa ison sydänmagneetin alla lapun. "Rakastan sua, iskä, t. Tiia". Heillä oli vielä toisensa, tyhjäkäynti vaihe oli ohitse. Ei enää tyhjäkäyntiä.