Onnensopuli

"When life gives you lemons, make lemonade."

  Elbert Hubbart

Elämä ei vaan suju suunnitelmieni mukaan. Aika jännä. Naisten lehdet pursuavat ohjeita siitä, miten omaa elämää voi hallita ja asioita suunnittella. Ihmisen elämä on kiinni mukamas omasta asenteesta ja onnellisuus on vain oma valinta. Bull s**t, sanon minä. Matti Nykänen on lähempänä totuutta "elämä on laiffii" -sitaatillaan. Kaikkea kun emme vaan itse voi mitenkään kontrolloida.

Positiivista asennetta hehkutetaan jatkuvasti. Elämän pitäisi vaan jatkuvasti olla niin ihanaa. Kun pynnertää ylämäkeä tai liusuu mäkeä alas syöksykierteellä, pitäisi jaksaa sekin tehdä ainakin leveä tekohymy naamalla. Onneksi meillä masentuneilla ja melankolisilla suomalaisilla on vielä ripaus rehellisyyttä geeniperimässä, täällä on helpompi mököttää ja masennella. Tunteita saa vielä näyttää, silloinkin kun harmittaa tai suruttaa.

Muistan kuinka Mikko Kuustonen kertoi luennolla miten hän oli ostanut markkinoilta "positiivisuus on perseestä" -paidan juuri samoihin aikoihin kun hänet valittiin Suomen positiivisimmaksi persoonaksi. Mielestäni tämän kaltainen filosofia sopii loistavasti ainakin minulle. Ollaan positiivisia silloin kun se sattuu huvittamaan.

Ihminen on aikamoinen sopuli. Siksi kai evoluutiossa olemme pärjänneet. Sopeudumme olosuhteisiin ja teemme parhaamme niillä eväillä mitä meillä on. Luovuttaneet karsiutuvat ja vain vahvat selviävät. Vai meneekö kaikki kuitenkaan juuri niin? Joskus luovuttaminen onkin juuri se viisain teko. Tai se, että sopuliasteikolla mittari huutaa punaisena ja saa tarpeekseen. Suomalaisilla kun on sitä sisuakin. Ei vaan pureskelematta pidä niellä kaikkea, ei edes tuota positiivisuuden evankeliumia. Kilttikin saa kimmastua ja ärähtää.

Hieman olen tässä nyt taas elämää nähnyt lisää ja pari elokuvaakin katsonut. Onnellisuuden mysteeriä olen kovasti yrittänyt pohtia, kuten muutama miljoona muukin ihminen ennen minua. Vaikka hieman omituinen olenkin, niin sellaisia antenneja ei minulla taida olla, että onnellisuuden koodin pystyisin murtamaan.

Ei taida sellaista yhtä autuaaksi tekevää universaalia onnenkoodia ollakaan. Yllättävää kyllä olen huomannut, että erilaiset asiat tekevät ihmisiä onnelliseksi. Wuhuu. Siihen vaadittiin aika monta vuotta.

En usko, että olen maailman ainoa ihminen, joka on kasvanut ja elänyt elämäänsä suhteellisen tyytyväisenä päivä, viikko ja vuosi kerrallaan. Sen kummemmin miettimättä ja analysoimatta. Tuskin olen myöskään ainoana ihmisenä asetellut itselleni välietappeja matkalle kohti onnellisuutta tai kuvitellut, että jokin asia tekee minut ikuisesti onnelliseksi. Ei ole tehnyt. Yhden asian saavutettuani saatan hetken tuntea oloni omenaisen onnelliseksi, mutta pian jo kurkoitan uuden onnenamuletin perään.

Eniten minua on kuitenkin viime viikkoina mietityttänyt muutama pieni yksityiskohta, joihin tunnen törmääväni aina vaan uudestaan ja uudestaan kartoittaessani onnellisuutta.

Ihmiset, jotka viis veisaavat muiden ihmisten mielipiteistä ja tekevät ainoastaan niitä asioita, joista pitävät vaikuttavat oudon onnellisilta. Tiedättehän ne ihmiset, joilla on oma elämä ja muut ihmiset ovat täysin sivurooleissa. En tiedä tekisikö sekään minua oikeasti onnelliseksi. Minusta on kuitenkin mukavaa tehdä läheisiäni onnelliseksi tekemällä joskus asioita joita vihaan vain siksi, että joku toinen tulee siitä onnelliseksi.

Jossakin sanottiin, että ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan. "Kukaan muu ei voi tehdä ketään toista onnelliseksi." Hmmm. Totta toinen puoli. Miellän asian näin: Ihmisen tulee tietoisesti työskennellä oman onnellisuutensa eteen. Tavoitella niitä asioita mitä haluua elämässään ja luopua kaikesta siitä, mikä tekee onnettomaksi. Olisipa todellisuus näin helppoa, vaan ei ole. Teorian ja onnellisuuden välissä on todellisuus.
Väitän myös, että monta kertaa olen kokenut onnellisuuden tunteen juurikin toisen ihmisen aiheuttamana.