Ukkosyö

Jossain toisella rannalla kukkui käki. Istuin laiturilla ja heiluttelin varpaitani viileässä järvivedessä. Helteisen päivän jälkeen auringossa paahtunut iho paleli illan viiletessä. Katselin kauempana iltapalaansa sukeltavaa silkkiuikkupariskuntaa. Mietin miten ne kommunikoivat keskenään? Ilmeisesti joskus meni hieman pieleen, koska silloin tällöin pariskunta päätyi sukelluksessa kauas toisistaan. Nopeasti ne kuitenkin lipuivat takaisin lähelle toisiaan, ikään kuin uikkujen sisäiset magneetit olisivat vetäneet niitä kohti toisiaan.

Minun sisäinen magneettini oli hajonnut. Kukaan ei aikohin ollut lipunut lähelleni. Pikemminkin magneettini napa tuntui kääntyneen ja hylki nyt ihmisiä pysymään kaukana minusta. Toisaalta yksin oli hyvä olla. Oli vain omat asiat ja lupa tehdä ihan mitä vain. Sitten oli hetkiä kuten juuri nyt. Hetkiä, jotka olisi halunut jakaa toisen ihmisen kanssa. Istua hiljaa yhdessä tai kenties hiljaa kuiskata, "katso tuota tyyntä järveä ja noita silkkiuikkuja". Hetki oli liian herkkä ja ainutlaatuinen vain yhden ihmisen muistettavaksi.

En juuri itsekään ollut hakeutunut toisten ihmisten lähelle. En avannut sisintäni edes ystävilleni. Miten sellaista sekameteliä ja kaaosta voisi edes yrittää kuvailla kenellekkään ilman, että minut leimattaisiin heikkomieliseksi? Halusin ensin tutustua itse itseeni ja oppia rakastamaan itseäni. Tahdoin tulla ehjäksi ennen kuin olisin valmis jälleen kohtaamaan ihmisiä, tekemään itseni jälleen alttiiksi uusille naarmuille ja kolhuille.

Elokuinen ilta hämärtyi yöksi. Sytytin terassille lyhtyjä ja käperryin lämpimän viltin uumeeniin. Ajatukset rauhoittuivat ja keskityin hengittämiseen. Muutama vuosi sitten olisin tuskastunut hiljaisuuteen ja halunnut takaisin kaupunkiin parin mökkipäivän jälkeen. Nyt oli hyvä olla vaan. Kukaan ei vaatinut mitään, ei ollut aikatauluja eikä hälinää. Puhelimen olin laittanut äänettömälle, tarkistin sen pari kertaa päivässä. Ei ollut televisiota eikä internettiä. Radiota kuuntelin hieman, mutta lähinnä vain tiskatessani astioita tai lämmittäessäni saunaa. Söin satunnaisesti, kävin pari kertaa viikossa läheisessä maalaiskaupassa täydentämässä vaatimattomia varastojani. Toissa päivänä sain muutaman ahvenen mato-ongella ja tänään olin kerännyt kesän viimeisiä mustikoita. Ilman nuotiossa paistettuja lettuja ja grillimakkaroita ruokavalioni olisi ollut varsin terveellinen. No, kahvia join edelleen aivan liikaa. Ulkona kahvikin maistui paremmalle.

Helteisen päivän aikana olin pessyt mattoja laiturilla. Mäntysuovan tuoksu leijui ilmassa. Hetken mielijohteesta päätin kaataa itselleni lasillisen viiniä. Viini lämmitti, mieli ja keho rentoutuivat. Kolme viikkoa yksin korvessa oli kuulostanut melko eksoottiselta, mutta nyt ajatus töihin palaamisesta tuntui paljon pelottavammalta. En minä vieläkään ihan rentona tehnyt illan viimeistä ulkohuussireissua pimeään metsään, mutta muuten minua ei juurikaan pelottanut. Mökillä ei ollut näkynyt oravia isompia villieläimiä.

Puheltelin lyhdyt sammuksiin, tein iltatoimet ja sukelsin tyytyväisenä petiin. Unta ei tarvinut odotella, raitis ilma ja lasi viiniä tekivät tehtävänsä.

Kuva: google images /gwdhumanesociety.org

Havahduin unen läpi kantautuvaan ukkosen jyrinään. Vesisade rummutti mökin peltikattoa raivokkaasti. Nousin ylös ja katsoin järvelle. Peilityyni järvenselkä näytti kiehuvalta kattilalta. Kietaisin viltin harteilleni ja lähdin terassille ihailemaan luonnon voimien yöllistä näytöstä. Salamat valaisivat taivaan ja sade kohisi, rummutti ja hakkasi kangasmetsää. Tuuli puhalsi puuskissa, toi mukanaan syksyn tuoksua ja tunnelmaa. Ukkonen oli järven toisella puolella ja vaikutti, ettei se yrityksistään huolimatta pääsisi järven yli. Olin juuri aikeissa lähteä jatkamaan uniani, kun mustikan varpujen seasta hyppäsi esiin märkä ja peloissaan oleva pieni kurainen koira. En tunnistanut rotua, mutta haistoin pienen kaverin olevan pelosta sekaisin. Istahdin terassin rapulle ja kutsuin koiraa luokseni. Arkaillen häntä koipien välissä se hiipi luokseni. Annoin koiran haistella tuoksuani rauhassa ja juttelin sille rauhallisella äänellä. Koira istui viereeni ja hetken kuluttua tökkäisi minua kuonollaan "rapsuta minua" -elein. Rapsutin koiran korvantaustaa ja jatkoin jutusteluani. Naurahdin itsekseni kun huomasin, miten mukava kolmen viikon yksin olon jälkeen oli jutella jollekin, edes koiralle. 

Hetken istuskeltuamme noudin saunatuvalta pyyhkeen ja kuivasin koiran märkää turkkia. Koira luotti minuun täysin ja nautti kapsuttelusta täysin siemauksin. "Taidat tarvita yösijan kaveri?" ehdottelin koiralle ja lähdin kohti mökin ovea. Hetken koira tuijotti minua hämmentyneenä, kallistellen päätän ja heilautellen satunnaisesti häntäänsä. "No, tuletko?" kysyin ja koira kipitti iloisesti luokseni. Levitin pyyhkeen sängyn viereen lattialle ja taputin kohtaa; "tässä on sinun paikkasi, kaveri." Koira käpertyi pyyhkeelle, loi minuun surullisen katseen, mutta tyytyi osaansa. Hetkessä olin itsekin takaisin lämpimien peitteiden alla, autuaan tietämättömänä siitä, että pieni karvainen otus odotti vieressäni hetkeä, jolloin silmäni vältti. Kun silmäni sulkeutuivat, se sama pieni karvainen otus otti vauhtia ja ponnisti voimalla päästäkseen viereeni. Olin unen rajalla ja mietin, että olin tuskin saanut kaikkea kuraa koirasta hangattua pyyhkeellä. Otin silti pienen tuhisevan kaverin kainalooni ja nukuimme tyytyväisinä yhdessä kuorsaten.