Laihtumisen huonoja puolia

Ylipainoisuudesta eroonpääseminen on tammikuussa aina aiheiden aihe. Laihduttaminen on aina kuuma aihe, mutta tammikuussa siitä saavat yliannostuksen nekin, jotka asiasta vielä jaksavat innostua. Yliannostus saattaa hyvinkin johtaa siihen, että niin monet epäonnistuvat tammikuussa aloitetussa laihdutusprojektissaan. Helmikuussa tammikuulaiset jäävät tyhjän päälle kun media alkaa syytää muita aiheita kaivaakseen laihduttamisen uudelleen esiin vasta huhti-toukokuussa, jolloin kaksi kiloa ylipainoiset hankkiutuvat kesäksi bikinikuntoon. Tammikuun valaat kokevat epäonnistuneensa ja lihovat entisestään.

Olen takuulla ikuinen laihduttaja. Vaikka olen joskus ollut hyvinkin hoikka, olen aina kokenut olevani vääränkokoinen ja muotoinen. Ihan aina. Olen kuitenkin onnistunut useamman kerran myös laihtumaan merkittävästi. Merkittävä tässä yhteydessä eli minun skaalallani tarkoittaa jotakin 10-30 kg välillä. Kuvittelen siis omaavani melkolailla omakohtaista kokemusta sekä lihomisesta että laihtumisesta. Lihominen on sanana hyvin negatiivinen. Vain sairaalloisen laihojen ihmisten ja syöttöporsaiden kohdalla lihominen voi saada positiivisen merkityksen.

Laihtuminen ja painonpudottaminen ovat pääsääntöisesti positiivisia asioita. Sairauksiin ja erityisesti anoreksiaan liittyvä laihtuminen ovat usein ainoita kielteisiä laihtumiseen yhdistettäviä asioita.

Jos ihminen laihtuu terveellisillä keinoilla, voisi kuvitella, ettei laihduttamiseen voi liittyä mitään huonoja puolia. Eikä tietenkään kaikilla ihmisillä liitykään. En voi puhua kuin omista kokemuksistani.

Kun ihminen laihtuu tapahtuu hänen ulkomuodolleen paljon. Kaventuminen, soikentuminen ja kutistuminen tarkoittavat tietysti, että vaatekoko muuttuu. Monet todella kivat vaatteet jäävät isoiksi. Jos sattuu olemaan kätevä käsistään voi osaa vaatteista pienentää, mutta kun painoa lähtee reilusti ei parhainkaan ompelija pysty saamaan vaatteesta täydellisen istuvaa ilman täysin uudeksi muuttamista. Ja ompelutyö on arvokasta, samalla rahalla saa kaupasta uusiakin vaatteita. Laihtuminen on siis kallista. Toki kaltaisellani laajan painoskaalan naisella on varastoituna aikonaan liian pieneksi jääneitä vaatteita, mutta vain harvoista on muuta iloa kuin se hetki kun toteaa niiden mahtuvan päälle. Muoti on muuttunut ja vaatteet ovat käyttökelpoisia vain teatteri- ja naamiastoiminnassa. 

Vaatteiden lisäksi iho tuppaa jäämään isoksi. Kimmoisa iho muuttuu löysäksi ja pullean pinkeät posket muuttuvat ryppyisiksi. Karmea kolmoisleuka muuttuu vieläkin hirvittämäksi kalkkunan hetulaksi. Isot tatuoinnin (joita minulla ei onneksi ole) valahtavat epämuodostuneiksi suliksi möykyiksi. Punakan pönäkkä muuttuu kalpeaksi ja luihuksi. Eniten inhoan allejani eli käsivarsien alusia. Vaikka kuinka niitä rautamöhkäleitä nostelee kuntosalilla, niin tuntuu, ettei niitä lörpsäkkeitä saa kiinteytymään ilman nitojaa.  

Laihtuminen aiheuttaa myös kiusallisia tilanteita. Kun tapaat harvinaisen tuttavan hän saattaa jäädä selkeästi jäätämään ja miettimään, että mikä sinussa on muuttunut. Suurin osa tajuaa kyllä, että on laihduttu. Suomalainen ei vaan yleensä voi sanoa sitä, koska onhan se nyt kamalaa, kun joku näyttää paremmalta kuin ennen. Kateusko siinä iskee, vaikka itsekin olisi ihan hoikka ihminen? Toisaalta voihan se olla, että se laihtunut ihminen onkin sairas ja laihtumisen mainitseminen pakottaisi sen avautumaan sairaudestaan. Kolme "parasta" palautetta, jotka itse henkilökohtaisesti olen saanut laihtumisestani ovat: 1) "Sie olet kasvannu pituutta". (Näin sanottiin kun olin 24-vuotias ja pituuskasvuni tyrehtyi jo ollessani 11-vuotias). 2) "Siehän oot nyt ihan lauta". Jees, tämän kaikki naiset tietävät, että tissit katoavat kun laihtuu, mutta kohteliaisuudeksi tuota kommentia pysty mitenkään kääntämään. 3) "Kumpi teille syntyi?" Olin toki ylipainoinen, mutta en kyllä mielestäni missään vaiheessa näyttänyt siltä, että olisin raskaana. 

Vaikka kommentointi voi joskus olla hilpeää tai aiheuttaa näitä aavistuksen kiusallisiakin tilanteita, niin kehottaisin kuitenkin kommentoimaan ja kehumaan kaikkia ihmisiä, joiden aavistelet yhtään laihtuneen. Jokainen laihtuja kaipaa juuri sinun huomaavan asian ja kehuvan. Jos et ole varma onko hän laihtunut, niin kysy suoraan, että "oletko sie laihtunut?" Jos saat negatiivisen vastauksen niin siihen on helppo jatkaa, että "näytät kuitenkin tosi hyvältä".

Laihtuminen vaikuttaa myös henkisesti. Kuten aiemmin sanoin, tulen takuulla aina pitämään itseäni väärän kokoisena. Mieli tai pääkoppa tulee hyvin hitaasti mukana kun ihminen laihtuu. Itsensä katsominen peilistä ei ole useinkaan turhamaisuutta vaan omaan kehoon sopeutumista ja oman peilikuvaansa totuttautumista. Ne, jotka eivät koskaan ole laihtuneet, ovat ehkä kuitenkin joskus muuttaneet hiuksiaan. Laihtuneen peilikuvan katsominen on samankaltaista, mutta rankempaa.

Laihduttaja voi altistaa itsensä myös terveysongelmille. Itseltäni on todella vähärasvaisen ruokavalion myötä lähtenyt puolet tuuheasta tukasta, tuttavan laihdutus aiheutti sappikivien muodostumisen. Myös suhde ruokaan ja liikuntaan voi kääntyä ikuisiksi ajoiksi jollakin tavalla vinksahtaneen pakkomielteiseksi. Laihtunut pelkää kuollakseen kilojen palaamista, jos kilot palaavat tuovat ne usein mukanaan jonkun muunkin ihmisen kiloja.

Laihtuminen voi nostaa myös itsetuntoa. Harvat ylipainoiset ovat ikäviä ihmisiä, mutta kun ulkonäkö normalisoituu, luonnekin alkaa tulla eri tavalla esiin. Enää ei tarvitse miellyttää kaikkia vain pysyäkseen mahdollisimman huomaamattomana kiloineen. Alkuun voi olla hauskaa olla oma itsensä, mutta oman persoonan esiintuleminen voi aiheuttaa lähimmille ihmisille hämmennystä. Heidän mielestään laihtunut ihminen on muuttunut, vaikka todellisuudessa oikea ihminen on tullut esiin läskiensä takaa. Entiselle lihavalle tämä voi aiheuttaa melkoisesti tunne hässäkkää. Kun siihen vielä lisätään mahdollisesti lisääntynyt huomio vastakkaiselta sukupuolelta ja laihduttamiseen liittyvä hermoherkkyys, ei ole ihme jos tunteet menevät solmuun. 

Kun olin pullea ja onneton, ajauduin usein ajattelemaan, että elämässäni kaikki olisi hyvin ja olisin todella onnellinen jos olisin laiha. Samalla tavalla kuin kipeä tai köyhä kuvittelee parantumisen tai rikastumisen tekevän onnelliseksi. Niin, tässä kohdassa lienee turhaa mainita, että ainakaan laihtumalla ei saavuta autuasta onnen tilaa, tuskin rikastumallakaan. 

En silti allekirjoita ikinä viihtyväni pulleani tai olevani oma itseni kilojeni kanssa. En ikinä.