Pieni Grinch minussa

Minussa elää pieni joulua vihaava Grinch. Olen yrittänyt miettiä, miksi en ole koskaan ollut kovin jouluinen. Lapsuuden jälkeen en ole hirmuisesti innostunut joulusta. Ei siinä mitään perusteellista vikaa ole ja takuulla panostankin siihen ihan samalla tavalla kuin moni muukin. Pienten lasteni kanssa olen tuntenut siitä hetkittäin jopa suurta iloa ja onneakin. Olen elänyt mukana lasten ilossa ja odotuksessa.

Jouluun on aina liittynyt kuitenkin niin paljon häslinkiä ja hämmennystä, etten koskaan koe nauttivani siitä. Hirmuinen härdelli muutaman tunnin takia.

Jo lapsena inhosin joulusiivoamista. Lapsuuden kodissa nimittäin siivottiin taatusti ainakin viikko. Lisäksi yhdistän lapsuuden jouluihin myös usein toistuvat korvatulehdukset ja korvien tärykalvon puhkaisuna. Monena jouluna muistan kertoneeni joululahjoistani lääkärille samalla kun hän muka imi märkää korvista, tuntui kyllä siltä, ettähän yritti imeä aivoja pois.

Nuorena aikuisena joulun valmisteluun ei liittynyt niin paljon suorituspaineita. Oli helppo mennä valmiiseen pöytään kunhan ensin oli monta kuukautta väännetty kättä siitä mihin pöytään mennään ja mihin aikaan illasta raaputetaan auto esiin lumen alta ja vaihdetaan paikasta toiseen. Aina oli jollakin paha mieli. Opiskeluaikona tein jouluna aina töitä ja jouluvapaiden ajan olin joko kipeä tai koomaväsynyt. Järkyttävä bonus oli työskennellä tavaratalossa ja kuunnella niitä kulkusia ja joulumaita uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kun jouluaattona vihdoin pääsi pois sieltä hullunmyllystä, missä ihmiset olivat sinkoilleet epätoivoisena viimeisten lahjojen ja jättimäisten ruokaostosten perässä, ei oikein jaksannu innostua, kun joku laittoi ne riivatun kulkuset jälleen soimaan.

Jouluaaton erikoiskokeita ja siirtymistaipaleita ajeltiin vielä muutama vuosi esikoisen syntymän jälkeenkin. Kun eräänä jouluna sitten piti välillä käydä kotona tyhjentämässä neidin ensimmäiseltä joulupukilta saadut lahjat kotiin matkan varrella, tiesin, että sille jouluaaton rallille olisi tultava loppu. Jos joku halusi jouluaattona lapsenlapsiaan nähdä availemassa lahjoja, niin olivat tervetulleita meille. Poikkeuksiakin on toki tehty, mutta siitä olen pitänyt kiinni, että joulupäivänä aamuna haluan ehdottomasti herätä rauhallisesti omasta sängystäni.

 

Joulua ei tule ellei ole tosi, tosi, tosi siistiä. En siivoa mitään kaappeja tai laatikoita vartavasten joulua varten, mutta muuten pitää olla puhdasta. Joulukoristeita ei levitellä ennen kuin on siivottu. Poikkeuksena ovikranssi ja jouluverhot. Jouluruoan pitää olla itsetehtyä, mummon resepteillä. Viime vuosina olen tinkinyt itse askarrelluista korteista ja lähettänyt kaupasta ostettuja kortteja. Korttien lähettämisestä en aio tinkiä, en juurikaan lähettele mitään ystävänpäiväkortteja ja syntymäpäivätkin saatan hyvin ohittaa, mutta joulukortti kerran vuodessa kuittaa monta unohdusta.

Joululahjat ovat yksi ahdistavimmista jouluun liittyvistä asioista. Jos niistä voisi luopua, olisi joulu takuulla mukavampi. Viettäessäni kerran joulua kaukana rakkaista ihmisistä tajusin, ettei joululahjoilla ollut mitään merkitystä. En tiedä kumpi on typerämpää, ostaa täsmälliseltä lahjalistalta täsmä joululahja vai pähkiä lahjaa ihmiselle, jolla "on jo kaikkea" ja joka ei tarvitse mitään. Tai joka joulu samojen perinteisten lahjojen ostaminen? Toki lahjojen antaminen on mukavaa, mutta haluaisin oikeasti ilahduttaa ja hämmästyttää. Olisipa se Joulupukki oikeasti olemassa. Ajatuksella valittu vaatimaton lahja on mielestäni parempi kuin kallis lahja. 

Yritän keskittyä joulussa niihin asioihin, joista pidän. Omat rakkaat ihmiset. Hyvä ruoka. Kynttilät. Siivottu koti. Joulusauna. Hyvä kirja. Suklaa, mandariinit ja punaviini. Ehkä se yksi kaunis joululaulu. Lumi, toivottavasti sitä on. Tänä vuonna joulu jännittää ja ahdistaa vielä normaalia enemmän, koska joulu on ensimmäinen ilman rakasta isää. 

Note to myself

Kuva: Mindbodyspirit.co.uk

Olen terve ja läheiseni ovat terveitä. Minua rakastetaan ja minä rakastan. Minulla on työ ja koti, mahdollisuus opiskella ja harrastaa. Minulla on kaikki se mitä välttämättä tarvitsen ja enemmänkin. 

On ruokaa ja puhdasta vettä. Raitista ilmaa. En joudu elämään sodan tai jatkuvan väkivallan keskellä. Väkivallan ja onnettomuuden uhka on pieni. Koen olevani turvassa. 

 Ei ole hyvä olla onneton, mutta on hyvä olla ollut onneton.

 - Georges Brossin de Méré

 

Kuva:examiner.com

Seitsemän ruokalajin illallinen

Jälleen kerran Tukholman risteilylle. Tällä kertaa ilman lapsia ja vaihteeksi Commodore luokassa. Niin monta risteilyä on tehty, etten muistakaan. Commodoreakin on testattu usein. Harvoin enää mikään yllättää positiivisesti. Kaikkea karsitaan, ylellinenkään ei enää ole niin ylellistä. Commodore luokassa on harmaata teollisuuslaitos vessapaperia, ei enää kylpyhuonepussukoita ja hedelmiäkin vain muutama hassu. 

Menukortti

Muutama viikko ennen matkaa Anna -lehdestä osuu silmiini artikkeli Tallink Siljan Bon Vivant ála Carte -ravintolan uudesta seitsemän ruokalajin illallisesta. Menun on suunnitellut Ruotsin kokkimaajoukkue ja sitä ylistettiin artikkelissa ilman miinuksia. Hintava illallinen sisältää ruokien kanssa valitut viinit ja artikkelissa kerrotaan miten eräs yhdistelmä lähes kiepauttaa silmämunat ympäri. Vihjaisen asiasta puolisolle leikilläni. Hinta on kanta-asiakkaillekin mielestäni aivan liian kallis. Samalla rahalla saisi ainakin kahden viikon ruoat kotioloissa.


Risteilyn lähestyessä varaamme kuitenkin pöydän ja laivan startatessa kohti Värtan satamaa seisomme jännittyneinä Bon Vivantin ovella. Saamme ikkunapöydän, jonka takana seisoo ihmisiä tupakalla. Merinäköala jää haaveeksi. Tarjoilija tuo ruokalistat ja toteamme saman tien haluavamme laivan Signature Menun viineineen. Tarjoilija aloittaa valmistelut, haarukoita ja veitsiä ilmestyy lisää ja viinilasit lähtevät vaihtoon. Tarjoilija tuo meille menukortit. Saamme myös vettä ja leipää. Onneksi olen katsonut monta kertaa Pretty Woman -elokuvan, jotta tiedän, että ruokailu aloitetaan aina uloimmaisimmilla aterimilla. 

Ensimmäinen

Ennen ensimmäistä ruokalajia tarjoilija tuo meille keittiön tervehdyksen. Jännityksen vuoksi en siitä tajunnut ottaa kuvaa. Saimme parmankinkkua, ruischipsejä ja rypsiöljyä. Tervehdys herättää ruokahalun. Tarjoilija saapuu ensimmäisen ruokalajin viinin kanssa. Geil Riesling Heritage Trocken, Rheinhessenistä Saksasta. Kuiva riesling. Tarjolija kertoi viinistä, mutta edelleen jännitän sen verran, että tarina on jo unohtunut. Viini on todella loistava ja ensimmäinen ruokalaji Kalixista on taivaallinen.  Friteerattua muikkua, ruista, muikunmätiä, yrttisavariiniä, hillottua punasipulia ja smetanaa. Mietin hetken ja nappaan ensimmäisen valokuvan kännykälläni kun tarjoilija kääntää selkänsä. En yleensä lämpene punasipulille, mutta hillotuna se onkin taivaallista. Maut sulautuvat yhteen viinin kanssa. Aloitus on loistava ja lupaa paljon, tuskin maltan odottaa seuraavaa ruokalajia.

Toinen

Toinen viini on Itävaltalainen Zweigelt, Claus Preisinger, Burgenland. Myöhäiset käsinpoimitut rypäleet ovat viinin ydin. Loistava viini. Toinen ruokalaji sisältää piparjuurta, josta en pidä. Päätän kuitenkin maistaa, annos näyttää houkuttelevalta. Bohuslääniin annos sisältää munajuustoa, piparjuurta, sinisimpukoita, ruskistettua kampasimpukkaa ja osterimajoneesia. Unohdan koko piparjuuren, sinisimpukatkin sujahtavat notkeasti alas kurkusta. Kampasimpukka sulaa suuhun. Ei aivan ensimmäisen ruokalajin veroinen, mutta silti aivan loistava!


Kolmas ruokalaji tulee Örebron läänistä. Halstrattua Hjälmar järven kuhaa, uuniselleriä, hasselpähkinöitä ja hapatettua porkkanaa. Kaiken kruunaa sellerivaahto. Ruokaa odotellessa mietin missä sijaitsee Hjälmar järvi. Puoliso osaa luetella kaikki Ruotsin isot järvet; Vättern, Vänern ja Hjälmar. Hän ei muista viimeistä. Minä muistan sen, koska se on ainoa jonka aalloilla olen veneillyt - Mälaren. Mietin, mitä kaikkea turhaa sitä pääkopan kovalevylle tuleekaan talletettua. Kolmas viini tulee Australian Victoriasta asti. Yabby Lake Chardonnay. Tunnelma alkaa olla rennompi, vitsailen jopa tarjoilijalle miten ateria yhdistää siis kaksi järveä. Hjälmarin ja Yabby Laken. Tyhmä vitsi, mutta onhan tässä jo muutama viinilasi tyhjenetty.

Kolmas (ja paras!)

Kun kuha tuodaan pöytään ja maistan sitä, tiedän vihdoin mitä kokki ohjelmien arvostelijat tarkoittavat sanoessaan, että kalan kypsyys on täydellinen. Sen tietää kun maistaa täydellisen kypsyistä kalaa. Selleri epäilyttää, mutta päätän ryhtyä tutkimaan uuniselleri reseptejä kotonakin, niin hyvää se on. Myös hapatettu porkkana sulaa suuhun. Jälkikäteen arvioituna tämä on minulle menun kohokohta. Yabby Laken chardonnay ja kuha ovat se kuuluisa "match made in heaven". 

Neljäs

Neljäs viini on punaista. Rypälelajike on minulle uusi tuttavuus Mencia. Espanjalaisten punaviinien ystävänä pidän myös tästä, Mencia 2008, Avanthia, Valdeorrasin tuttavuudesta. Voimakas viini, mutta kaveriksi saapuu neljäs ruokalaji Gotlannista. Häränseläkettä, kanttarelleja, gotlannintryffeli-villisipulivoita ja paistettua maa-artisokkaa. Härkä on täydellistä, villisipulivoi ja maa-artisokkakin maistuvat, mutta kanttarellit ovat mielestäni liian ärhäköitä. Edes viini ei pyöristä niiden makua. Puoliso tykkää niistäkin, kyllä minäkin kanttarellini syön, mutta haikeana muistelen kuhaa. Onneksi viiniä on reilusti ja saan huuhdeltua kanttarellin maun pois suustani. 

Viides

Ennen viidettä ruokalajia tarjoilija siivoaa pöydän. Ikkunan takana joku pesee ikkunaamme. Merinäköala ei siltikään avaudu. Viides ruokalaji tulee menukortin mukaan Sorbetin maakunnasta. Ehkei ruotsissa ole sellaista maakuntaa, mutta näin voisi olettaa jos korttia lukisi orjallisesti. Viides ruokalaji ei mielestäni ole edes ruokalaji vaan pikemminkin drinkki. Paahdetulla aniksella maustettua shampanjagranitea. Jäähilettä joka maistuu anikselle ja viinalle. Pari ensimmäistä lusikallista maistuu ovelalle ja paahteiselle, sen jälkeen maku alkaa tökkiä joka lusikallisella enemmän ja enemmän. 

Kuudes

Kuudes ruokalaji on yksi odotetuimmista. Tämä on juuri se ruoka ja viini yhdistelmä, jonka Annan toimittaja kertoi lähes kääntäneen silmämunat ympäri. Viini on Iltalialainen Amarone Valpolicella Doc Roncolato, Lavagnosta. Ruoka tulee Dalslandista, pöytään tuodaan Dalspira-tilan vuohenjuustoa ja sipulihilloketta, hapanjuuribeignet, hillottua hopeasipulia ja suolaheinää. Innosta väristen sukellan annoksen kimppuun. Ei se pahaa ole, mutta pettymys kuitenkin. Olen vuohenjuuston ystävä, mutta tämä vuohenjuusto on voimakasta. Viini kyllä taittaa sen maun ihanasti pyöreämmäksi, mutta eivät minun silmämunani ole lähelläkään kääntyä ympäri. Ajatukseni palaavat kuhaan ja muikkuun. 

Seitsemäs

On aika siirtyä jälkiruokaan. Jälkiruokaviini tulee Sörmlandista Ruotsista kuten itsejälkiruokakin. Ingrid Marie Pom kohtaa vaniljamoussen ja paistetun Ingrid Marie omenan, lisukkeena on kauratoffeeta ja hapokasta marenkia. Tämä yhdistelmä toimii. Harmittelen, ettei annos ole isompi. Erityisesti kauratoffee, omena ja vaniljamousse vievät kielen mennessään. Kieli saa mennäkin, ruokalajit on kahlattu loppuun. 

Kauniit ja pienet annokset ovat juuri oikean kokoisia. Minulla ei ole ähky, viiniä on sopivasti en ole päihtynyt. Koko ruokailu kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta oli illan kohokohta, ihana kulinaristinen seikkailu. Voin suositella tätä elämystä kaikille aikuisille, ilman viinejä ruoat olisivat jääneet puolinaisiksi ja kokonaisuus kruunaamatta. 

Seuraavana iltana söimme perinteisessä seisovassa pöydässä. Hanaviinit tuntuivat heppoisilta, mutta chili-inkiväärimarinoitu silli tuli hyvin lähelle edellisen illan taivaallista muikkua ja kuhaa. Eihän tämä mitään uutta ole, että minä olen kalan ystävä.

Rikkinäinen

Kuva google Images

Elämässäni on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Suurin osa asioista on ollut melkoisen kurjia. Minua on koeteltu ja olen huomannut olevani yllättävän vahva. Toisaalta tuntuu, että elän tyhjiössä, josta tunteet on imetty pois. Ainakin kaiken negatiivisen ja ikävän käsittelyn haluan siirtää mahdollisimman kauas, mielelläni haluaisin haudata ne pysyvästi syvälle peruskallioon, loppusijoittaa kuin ydinjätteet. 

Tuntuu, että ilonaiheita on vähän. Asiat, joista ennen iloitsin kovasti tuntuvat joskus jopa täysin yhdentekeviltä. On pelottavaa kun onnellisia hetkiä on niin vähän. En ole täysin onnetonkaan. Olen vain väsynyt ja turta. Syväjäässä. Usein olen kovin surullinen ja kätken sen kaikilta, itseltänikin.

Tiedostan, että jonkin päivänä en pääse enää karkuun näitä tunteitani. Haluaisin voida käsitellä niitä pieninä sopivina annoksina. Pelkään, että jonakin päivänä kun en ole varuillani ja varpaisillani, voi tapahtua yllätys hyökkäys. Tunteet iskevät jostain takavasemmalta ja vyöryvät ylitseni. 

Pelko tekee minusta ärtyisän. En oikein uskalla edes täysin rakastaa ketään. Pelkään rakastaa, koska rakkaan ihmisen menettäminen sattuu niin pahasti. Omat lapset haluaisin suojata koko pahalta maailmalta ja valitettavan usein tuntuu, etten nykyisillä voimavaroillani edes pysty heille osoittamaan omia tunteitani. Sitä, miten paljon heitä rakastan ja miten tärkeitä he minulle ovat. 

Toivon, että kaikella on tarkoituksensa. Näillä ankeilla ajoillakin. En minä oikeasti ole tällainen kävelevä jääkaappipakastin. Minä olen herkkä ja tunteellinen ihminen. Olen rikki ja luulen, että vain aika korjaa minut.