Lukiolaiset käynnistivät 28.8. loistavan kiusaamista vastustavan kampanjan nimeltä #Kutsumua. Kampanja on levinnyt todella nopeasti lukiolaisten piiristä valtakunnalliseksi kampanjaksi ja pian saamme takuulla todistaa miten kampaja leviää ympäri maapalloa. Kaikki aseet kiusaamista vastaan ovat loistavia ja tämä kampanja on mielestäni yksi onnistuneimpia. Hienoa! Kampanja on saanut minut miettimään kiusaamista todella paljon. Olen miettinyt miten itse lapsuudessani ja nuoruudessani kokemani kiusaaminen on vaikuttanut minuun niin paljon. Itsetuntoni on nelikymppisenäkin vielä hieman hatara, todennäköisesti en koskaan saa kiusaamisen aiheuttamien haavojen arpia täysin kadotettua.
Olen pohtinut myös sitä, miten ihan pienet lapset tai alakouluikäiset kiusaavat ja nimittelevät toisiaan varsin avoimesti. Kiusaamiseen on helpompi puuttua ja sitä vastaan on aseita. Nykyään kiusaamisesta on oikeasti tehty todella kiellettyä, minun lapsuudessani kiusaamisesta kertovalle saatettiin helposti antaa "kaipuripukin"-leima. "Älä ole moksiskaan", "Eihän haukku haavaa tee" tai "Anna samalla mitalla takaisin" olivat ihan käytettyjä lauseita. Nykyisin ollaan heti varsin vakavia kun koululainen kertoo kiusaamisesta.
Kun lapsuus jää taakse kiusaaminen muuttuu toisenlaiseksi. Aikuiset puhuvat pahaa toistensa selkien takana, juoruvat pahantahtoisesti ja sulkevat ulkopuolelle. Pinnallisesti asiat ovat usein kunnossa, mutta pinnan alla kytee. Työyhteisöt, naapuristot, seurat, harrastepiirit ja jopa omat sukulaiset voivat kohdella aikuisia ihmisiä todella inhottavasti. Koululaisten kiusaaminen on todellakin lastenleikkiä siihen nähden miten pahoja ja ilkeitä fiksut aikuiset voivat olla toisilleen.
Itsellänikin on kokemusta ulkopuoliseksi jäämisestä, itseeni kohdistuneista perättömistä huhuista ja ystävinä pitämieni ihmisten pettämäksi tulemisesta. Tällä hetkellä tietäisin myös täysin mitkä kaksi nimeä vetäisin yli rasteilla omassa kutsu mua -paperissani, mutta molemmat nimet ovat aivan liian kipeitä asioita minulle, että voisin niitä edes omassa blogissani ääneen sanoa. Tiedän varmuudella, että niin minusta puhutaan selkäni takana vaikken sitä mitenkään todistaa voikaan.
Miten me aikuiset voimme odottaa, että lapset oppisivat olemaan kiusaamatta kun itse emme pysty esimerkkiä näyttämään? En minä itsekään mikään enkeli ole, mutta Kutsu mua -kampanja on saanut minut ainakin pohtimaan miten itsekin voisin omaa käytöstäni parantaa ja toimia jatkossa siten, ettei kukaan tulisi kiusatuksi tai edes epäoikeuden mukaisesti kohdelluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa